Twitter ja tablettitietokone opiskelun välineinä suomi toisena kielenä -korkeakouluopetuksessa
Abstract
Digitaalisten teknologioiden viimeaikainen kehitys on muuttanut yhteiskuntaa ja kielen käyttöä monella tavalla. Ennen kaikkea muutos on sosiaalinen ja vaikuttaa tapoihin kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi internetille tyypilliset kielenkäytön foorumit korostavat usein yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta yksittäisten auktoriteettien ohi. Koulussa perinteinen luokkahuoneopetus rakentuu kuitenkin pitkälti opettajan auktoriteetin ympärille. Opetusta on pyritty ja pyritään kehittämään vastaamaan yhteiskunnan asettamia vaatimuksia.
Tässä tutkimuksessa käsittelen Jyväskylän yliopiston kielikeskuksessa kevätlukukaudella 2012 järjestettyä Tekstejä suomeksi 2 -kurssia, jolla oppimisen työkaluiksi on otettu iPad-tablettitietokoneet ja Twitter-mikroblogi. Etenkin tablettitietokoneita käytetään jo jonkin verran opetuksessa, mutta kattavaa tutkimusta niiden opetuskäytöstä ei ole tehty. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään, miten digitaalista teknologiaa käytetään kurssilla ja miten sen käyttöön suhtaudutaan. Tutkimuskysymykseni ovat:
1. Millaisia tehtäviä teknologialla on Tekstikurssi 2:lla? Millaista toimintaa se välittää?
2. Miten Tekstikurssi 2:n opiskelijat kokevat teknologian käytön ja sen merkityksen oppimiselle?
Pohjaan tutkimukseni sosiokulttuuriseen viitekehykseen ja erityisesti välittymisen ja välittyneen toiminnan käsitteisiin.
Toiminta kurssilla välittyy erilaisten, tässä tapauksessa erityisesti teknologisten, välineiden kautta, ja nämä välineet vaikuttavat siihen, millaiseksi kurssi toimintaympäristönä muotoutuu. Tekstejä suomeksi 2 -kurssilla sekä Twitteriä että tablettitietokonetta käytettiin monin eri tavoin. Sitä voidaan pitää yhtenä valittujen välineiden vahvuuksista. Tavallisimmin niitä käytettiin kielenkäytön apuna tai luettavien
materiaalien hankkimisessa. Tablettitietokone tarjosi pääsyn monien erilaisten tekstien äärelle, ja Twitter antoi mahdollisuuden jakaa tekstejä muille kurssilaisille ja päästä lukemaan muiden suosittelemia tekstejä. Etenkin Twitterin käytössä korostui yhteisöllisyys. Opiskelijat jakoivat paitsi opiskeluun sopivia materiaaleja myös ajatuksiaan
ja kokemuksiaan. Lähes puolet Twitteriin lähetetyistä viesteistä liittyi opiskelijoiden välisiin keskusteluihin ja yhteydenpitoon. Twitter ja tablettitietokone tarjosivat kurssilla myös mahdollisuuden ohittaa perinteisesti opetuksessa vallitsevia auktoriteettimalleja ja siten demokratisoida opetusta. Opiskelijoiden asenteet teknologiaa kohtaan vaihtelivat. Asenteet vaikuttivat paljon myös siihen, millä tavoin ja kuinka paljon opiskelijat käyttivät teknologiaa. Positiivisesti teknologiaan suhtautuvat opiskelijat myös
käyttivät Twitteriä ja tablettitietokonetta paljon ja monin eri tavoin. Teknologian käyttöön ja siihen asennoitumiseen vaikuttivat monilla aikaisemmat kokemukset ja osaaminen tai osaamattomuus. Monet käyttivät Twitteriä tai tablettitietokonetta vain vähän sen vuoksi, että ne tuntuivat vierailta. Syynä vähäiseen käyttöön oli joillakin myös
se, että Twitter ja tabletti eivät heidän mielestään sopineet kurssin tarkoituksiin.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201305291823Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish