Kohti voimaantumista : maahanmuuttajanaisten elämänhallinnan vahvistaminen voimaantumisteorian näkökulmasta
Abstract
Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, kuinka maahanmuuttajanaisten voimaantuminen jäsentyy ’Avaimet onnistumiseen’ -koulutuksessa, johon he ovat osallistuneet syksyn 2012 aikana Jyväskylässä. Tarkoituksena on tarkastella miten maahanmuuttajanaiset voimaantuvat heille järjestetyssä koulutuksessa ja mitä seurauksia voimaantumisella on?
Tutkimuksen aineiston muodostaa kolmen maahanmuuttajanaisen puolistrukturoidut teemahaastattelut, jotka on tehty joulukuussa 2012 Jyväskylässä. Kaksi haastatteluista on tehty tulkin avustuksella ja yksi englannin kielellä.
Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysia tehtäessä on tutkimuksessa käytetty apuna Juha Siitosen (1999) voimaantumisteoriaa. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa tutkimusaineistosta on saatu empiirisiä tuloksia alakäsitteiksi, seuraavassa vaiheessa analyysiin on tuotu mukaan yläkäsitteiksi osia Siitosen (1999) voimaantumisteoriasta. Edellisiä yhdistelemällä on saatu analyysin yhdistävät käsitteet, jotka kuvaavat maahanmuuttajanaisten voimaantumista.
Tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajanaiset voimaantuvat koulutuksessa, koska he kokevat itsensä siellä arvokkaiksi ja saavuttavat siellä oman kontrollin. Koulutuksen ansioista he myös pääsevät osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja he pyrkivät tavoitteidensa kautta kohti itsenäisyyttä. Koulutuksen konteksti edesauttaa edellisten tapahtumista. Tutkimusaineisto tuo esiin myös voimaantumisen esteitä. Niitä ovat maahanmuuttajanaisten historia, emootioiden vähäisyys sekä ikävä omia kaukana asuvia perheenjäseniä kohtaan.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että maahanmuuttajanaiset ovat voimaantuneet koulutuksessa ja heidän voimaantumisensa vaikuttaa heidän elämäänsä parantamalla heidän elämänhallintaansa, suuntaamalla heitä kohti tulevaa sekä helpottamalla heidän kotoutumistaan Suomeen.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201305221750Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.