USA Patriot Actin parlamentaarisen käsittelyn retorinen analyysi Yhdysvaltain edustajainhuoneessa

Abstract
Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella vuoden 2001 syyskuun 11. terroristi-iskuja seuranneen USA Patriot Actin parlamentaarista käsittelyä ja laista käytyjä debatteja Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa lokakuussa 2001. Tehtäväni on selvittää retorista analyysia käyttäen miten Patriot Actia edustajainhuoneessa puolustettiin ja vastustettiin, ottaen huomioon lain poliittisen ja historiallisen kontekstin. Yhdysvallat joutui vuonna 2001 poikkeukselliseen tilanteeseen. Syyskuun terrori-iskujen kaltaista hyökkäystä Yhdysvaltoja vastaan ei ollut tehty sitten Pearl Harborin vuonna 1941. Vastauksena kriisiin Yhdysvaltain hallitus esitti kongressille hyväksyttäväksi Patriot Actin, joka on saanut osakseen kritiikkiä sen vaikutuksesta yksilönvapauksille ja perustuslaille. Tutkimuksessa keskeiseksi nousevat lainsäädännön puolustajien asettamat kielelliset raamit. Kielellisillä raameilla pyritään luomaan kuva todellisuudesta, jonka pohjalta päätökset tulee tehdä. Patriot Actin tapauksessa luotiin kuva sotatilasta, jossa Patriot Act nähtiin ratkaisuna tulevien iskujen estämiseksi, ja vastaavasti lain hylkääminen johtaisi uusiin, kenties entistä pahempiin iskuihin. Jos vastustus hyväksyy premissin sotatilasta, on sen hyväksyttävä myös se todellisuuden tulkinta, että lain vastustus johtaa uusiin iskuihin. Näin vastustus joutui argumentaatiossaan kiertämään puolustuksen asettamat kielelliset raamit sotatilasta, vastustajien tukeutuessa vahvasti amerikkalaisiin poliittisiin pyhimyksiin ja perimmäisiin ideaaleihin, sekä historiallisten esimerkkien avulla kyseenalaistamaan tilanteen ainutlaatuisuus. Tutkielmani tuloksista on nähtävissä, että Patriot Actista keskusteltaessa abstrakti vapauden käsite ei ole argumenttina riittävä voittamaan konkreettiseen turvallisuuden tunteeseen vetoavaa argumentointia.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201304051390Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share