Normaali vai ei? : kuudesluokkalaisen oppilaan käsityksiä ikätoverinsa normaalista ulkoisesta olemuksesta
Abstract
Tutkimus on opinnäytetyö Jyväskylän yliopiston kahteen tiedekuntaan: Salla Maunulan
osalta opettajankoulutuslaitokselle ja Pauliina Laasasen osalta sekä
opettajankoulutuslaitokselle että liikuntakasvatuksen laitokselle. Tämä tutkimus on
opettajankoulutuslaitoksen versio.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia piirteitä
kuudesluokkalainen oppilas liittää ikätoverinsa normaaliin tai toisaalta poikkeavaan
ulkoiseen olemukseen. Haastattelimme oppilaita kahdessa eri koulussa, joten saimme
tutkimukseemme vertailevan näkökulman. Pääpaino tutkimuksessamme oli selvittää,
millaista ulkonäköä kuudesluokkalainen oppilas pitää normaalina tai epänormaalina ja
miten tavallisuuteen tai toisaalta erilaisuuteen suhtaudutaan. Lisäksi tutkimme ulkonäön
merkitystä oppilaiden arjessa sekä heidän välisissä vuorovaikutussuhteissaan.
Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat yhteensä 26 kuudesluokkalaista oppilasta.
Aineistonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastattelua.
Tulokset ovat merkittäviä, sillä suoranaisesti vastaavia tutkimuksia ei ole
tehty. Kuten osasimme odottaa, normaalina pidettiin ulkoista olemusta, joka sulautuu
valtaväestöön. Tutkimustulos, jota emme osanneet ennakoida oli se, kuinka
haastateltavien oma luonne, sosiaalinen status ja itsetunto vaikuttivat heidän
käsityksiinsä normaaliudesta.
Tutkimuksemme mukaan opettajien tulisi koulussa huomioida entistä
enemmän suvaitsevaisuus- ja tasavertaisuuskasvatuksen näkökulmia opetuksessa.
Vaikka asiat olisi opetettu ja opittu, oppilaiden käytös tarvitsee muuttuakseen paljon
enemmän aikaa ja opitun syventämistä. Maahanmuuton ja globalisaation lisääntyessä
jatkuvasti, ongelma on ajankohtainen, jotta saamme luotua suomalaisista kouluista
suvaitsevaisia ja vastaanottavaisia jokaiselle oppilaalle.
Main Authors
Format
Theses
Master thesis
Published
2013
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201301201089Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.