Monipuolisemmalla arvioinnilla kohti yhteismitallisempia arvosanoja

Abstract

On elokuun puoliväli. On aika tavata uudet ykkösluokkalaiset ja aloittaa lukion ensimmäinen ruotsin kurssi. Kurssin alussa toteutetaan pieni kysely, joka paljastaa, että päättöarvosanojen mukaan kurssia on aloittamassa melko homogeeninen joukko. Valtaosa opiskelijoista on päättänyt peruskoulun ruotsin opinnot joko hyvällä tai kiitettävällä arvosanalla. Kyselystäni käy myös ilmi, että suurimmalla osalla opiskelijoista arvosanatavoite ensimmäisellä ruotsin kurssilla on sama kuin päättöarvosana. On lokakuun alku. Ensimmäinen jakso ja lukuvuoden ensimmäinen koeviikko ovat takana. Kohta on aika antaa lukiolaisille ruotsin ensimmäisen kurssin arvosanat. Kurssilla pidetyt ja arvioidut sanakokeet, kirjoitustehtävät ja kurssikoe sekä suullinen koe paljastavat melko selvästi päättöarvosanojen yhteismitattomuuden – ilmiön, johon ainakin opettamassani aineessa törmää vuodesta toiseen. Myös opiskelijoiden kurssin aikana antama jatkuva näyttö on osoittanut, että osaamisen taso onkin paljon heterogeenisempi kuin mitä opiskelijoiden päättöarvosanat olisivat antaneet odottaa. Syitä päättöarvosanojen yhteismitattomuuteen on monia, mutta tässä artikkelissani pohdin erityisesti arviointitapojen monipuolisuutta ruotsin päättöarvosanojen muodostumisessa.