Vallan ja vakauden kieli : poliittisen eliitin puhetavat ja argumentit István Bethlenin ja Miklós Horthyn Unkarissa 1919-1928

Tutkielma käsittelee poliittisen eliitin puheiden retorisia keinoja Unkarissa vuosina 1919–1928. Valtionhoitaja Miklós Horthyn ja pääministeri István Bethlenin vallan perusta oli kansallismielis-konservatiivinen aatemaailma ja demokratiaa rajoittava poliittinen järjestelmä, jossa kuitenkin käytiin aktiivista poliittista debattia. Tutkimuskysymys on, millaista poliittista retoriikkaa tuon järjestelmän piirissä harjoitettiin ja miten se legitimoi olemassaolonsa ja monessa mielessä epämodernit ratkaisunsa. Metodisesti tutkimus rakentuu poliittisen retoriikan tutkimuksen ja käsitehistorian perinteelle, kuten Quentin Skinnerin puheakti- ja paradiastole-teorioihin sekä Kari Palosen politiikkakäsitteistöön. Tutkimuksessa on pyritty myös edelleenkehittämään ja operationalisoimaan poliittisen puheen tulkintaa Unkarin tapauksessa. Poliittinen retoriikka toimii ideologian ja konkretian rajapinnalla; se pyrkii vetoamaan yleisön aatetaustaan ajaessaan konkreettisia päämääriä. Tutkimus paikallistaa, yksilöi ja tulkitsee juuri näitä yhdistämisiä tietoisina puheakteina. Tutkimus osoittaa, että vaikka poliittinen eliitti kiisteli aika ajoin hyvin intohimoisesti esimerkiksi kuningaskysymyksestä ja Horthyn vallan oikeutuksesta, kaikki kuitenkin jakoivat saman aate- ja arvomaailman, jonka peruskäsitteitä olivat Suur-Unkarin kaipuu, Trianonin rauhansopimuksen revisionismi ja antikommunismi. Tämä seikka oli Bethlenin retorisen vallan perusta; hän oli asemassa, jossa saattoi poliittisen vakauden nimissä määritellä käsitteiden sisällön sekä antaa omilleen positiivisia ja vastustajilleen negatiivisia epiteettejä. Retoriikka vaikutti politiikkaan kokonaisvaltaisesti; poliittisen kielen ja sen konventioiden epämodernius oli tiiviisti sidoksissa koko poliittisen järjestelmän konservatismiin ja uudistushaluttomuuteen. Poliittisen retoriikan analyysi avaa näin mahdollisuuksia Unkarin maailmansotien välisen ajan poliittisen ja aatehistorian ymmärtämiseen sekä aina nykypäivään saakka ulottuvaan historian politisoinnin perinteen luentaan. Tutkimuksen kautta Unkari voidaan nähdä myös tapausesimerkkinä siitä poliittisesta välitilasta, joka leimasi koko Itäistä Keski-Eurooppaa maailmansotien välisenä aikana.