Naapuriapu maaseudulla

Abstract

Johdanto: Naapuriapu on arjessa auttamista, se on vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toisista huolehtimista. Naapuriapu on arkinen toimintamuoto, joka liitetään lähes itsestään selväksi osaksi kylien ja myös harvaan asutun maaseudun elämää. On luontevaa tehdä yhteistyötä muiden, samalla alueella asuvien ja samankaltaisia arjen haasteita kohtaavien kanssa. Naapuriapu voi saada monenlaisia muotoja: se voi olla esimerkiksi polttopuiden hakkaamista, satunnaista lastenhoitoapua, yhteisiä työkoneita ja töiden tekemistä talkoilla. Se voi olla myös suunniteltua ja pysyväisluontoista toimintaa kuten kyytirinkejä tai kylällä asuvan vanhuksen säännöllistä auttamista johon useampi ”rinkiläinen” vuorotellen osallistuu. Tarkastelen artikkelissani maaseudun naapuriavuksi kutsuttuja käytäntöjä erityisesti yksilöiden välisenä, maaseudun arkeen kuuluvana yhteisöllisenä toimintana. Pohdin myös vapaaehtoisuuteen perustuvan naapuriavun ja maaseudun yhteisöllisyyden muodostamien voimavarojen ohjaamista kunnallista peruspalveluverkkoa täydentävään ja tukevaan toimintaan. Millaisille arvoille ja asenteille naapuriapu perustuu? Onko paikallisista yhdessä tekemisen käytännöistä löydettävissä ratkaisuja maaseudun harvenevan palveluverkon tuomiin haasteisiin asukkaiden arjen sujuvuudelle ja hyvinvoinnille? Artikkelin lopussa nostan esiin kaksi erityyppistä naapuriavun muotoa. Ensimmäinen esimerkki, vanhempien järjestämä koululaisten kyytirinki, perustuu paikallisten asukkaiden oma-aloitteiselle yhteistyölle. Tämän rinnalle tuon pohdittavaksi kylän tai kunnan taholta organisoidun ja koordinoidun kylätalkkaritoiminnan ja sen mahdollisuudet yhteisöllisen auttamistyön tukemisessa ja rakentamisessa. Artikkelin keskeisinä aineistoina toimivat haastattelut on kerätty osana sosiaalipalvelujen muutosta tutkinutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ParasSos-tutkimushanketta (Leinonen 2008; Virkki ym. 2011). Artikkelissa käytetään vuonna 2009 kerättyjä, keskisuomalaisten kuntien sosiaalijohtajien haastatteluja (9 kpl), sekä kolmessa keskisuomalaisessa kunnassa tehtyjä kuntalaishaastatteluita, joissa haastateltavina olivat 14 maaseudulla asuvaa perhettä. Sosiaalijohtajien haastatteluissa aiheena oli sosi-aalipalvelujen järjestäminen muuttuvissa kuntarakenteissa. Artikkelin näkökulmasta keskeistä ovat erityisesti maaseudun palveluverkon tila ja palvelujen saavutettavuus. Kuntalaishaastattelut keskittyivät purkamaan maaseudun merkityksiä asuinympäristönä, hyvinvointipalvelujen käyttöä ja hyvinvoinnin kokemuksen rakentumista maaseudulla elävien arjessa. Yhteisöllisyys ja naapuriapu nousivat esiin kaikkien pääteemojen yhteydessä, korostaen kyläyhteisön merkitystä yksilöille sekä konkreettisena apuna arjessa selviytymiselle että koetun hyvinvoinnin osatekijänä.