Tunisian presidentti Ben Alin retoriset valinnat vuosina 2000-2005

Abstract

Tutkimuksen ongelmanasettelu koskee tunisialaisen yhteiskuntajärjestelmän virallisen selityksen retorista rakentumista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka Tunisian presidentti Ben Ali pyrkii puheessaan oikeuttamaan poliittisen järjestelmänsä. Pyrkimyksenä on tarkastella, mitä seikkoja ja miksi hän nostaa puheissa esiin, mitä asioita hän liittää toisiinsa ja toisaalta mitä hän pyrkii erottelemaan. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että Ben Alin näkemykset Tunisian poliittisen järjestelmän tilasta eroavat voimakkaasti kriittisten kansainvälisten järjestöjen näkemyksistä. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty Chaïm Perelmanin retoriikan teoriaa. Tällöin puheiden tarkastelu on aloitettu yleisön määrityksellä. Tämän jälkeen on siirrytty tarkastelemaan argumentaation taustalla vaikuttavia esisopimuksia, jolloin on tutkittu sitä, millaisille arvoille ja olettamuksille presidentti perustaa argumentaationsa. Lopuksi on tutkittu puheiden argumentaatiotekniikoita, eli niitä retorisia strategioita, joita presidentti käyttää puheessaan. Tutkimuksen aineisto muodostuu presidentti Ben Alin virallisista puheista vuosilta 2000–2005. Jokaiselta vuodelta aineistossa on keskimäärin neljä puhetta. Ben Ali pyrkii puheillaan vaikuttamaan kolmeen pääasialliseen yleisöryhmittymään. Tunisialaisen yleisön lisäksi presidentti puhuu arabimaailmalle ja länsimaille. Puheiden yleisökonstruktio on hyvin laaja ja se voidaan huomata myös presidentin argumentaatiosta, joka on monin paikoin tasapainoilua ohuella viivalla, jotta tietyt sanavalinnat eivät aiheuttaisi ristiriitaa monimuotoisen yleisön keskuudessa. Myös suuri osa presidentin käyttämistä esisopimuksista on luonteeltaan universaaleja, jolloin kaikkien yleisön jäsenten voidaan nähdä pystyvän seisomaan esisopimusten takana. Varsinaisissa argumentaation tekniikoissa puheista nousee esiin kaksi pääasiallista argumenttia järjestelmän oikeuttamiseksi: viittaaminen Tunisian hyvään kansantaloudelliseen tilanteeseen sekä etenkin terrorismia vastaan taisteleminen. Tutkimuksen tuloksista voidaan nähdä, että etenkin Yhdysvaltoihin vuonna 2001 kohdistuneet terrori-iskut vaikuttavat presidentin retoriikkaan. Presidentti korostaa aikaisempaa menestyksekästä toimintaansa islamistiterrorisminvastaisessa kamppailussa pyrkien johtamaan kuulijan siihen ajatukseen, että Ben Alin linja on hyväksi havaittu ja oikeutettu. Tunisian tilanteessa voidaan nähdä, että maan demokraattista kehitystä on kavennettu perustelujen pohjautuessa islamismin uhkaan. Tällöin poliittisen osallistumisen mahdollisuuksia on rajoitettu islamistien lisäksi myös muulta kansanosalta. Kun siis Ben Ali pyrkii estämään islamistien valtaannousun, joka olisi uhka demokratialle, harjoittaa presidentti itse varsin epädemokraattista politiikkaa.