Villakankaasta kulttuuriksi : Verkatehtaan kulttuurikeskus Hämeenlinnan kaupungin kehitysprojektina

Abstract
Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Verkatehtaan kulttuurikeskuksen suunnittelua ja rakentamista Hämeenlinnan kaupungin kehittämisprojektina. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää kuinka Hämeenlinnan kaupunki käytti kulttuuria kaupunkikehittämisprojektissaan. Tarkastelen Verkatehtaan kulttuurikeskuksen suunnittelu- ja rakentamisprosessia kronologisesti sekä jäsennän sitä valitsemieni teemojen kautta. Tutkimusaineistoni muodostavat pääasiassa Verkatehdas-hanketta koskevat asiakirjat ja muut kirjalliset lähteet, joista saatavaa tietoa olen täydentänyt haastatteluin. Keskeisimpinä tuloksinani esitän, että muuntamalla käytöstä pois jääneen vanhan teollisuusalueen kulttuurikeskukseksi Hämeenlinnan kaupunki seurasi suosittua kansainvälistä esimerkkiä kaupungin fyysisen rakenteen muokkaamisesta kulttuuria välineenä käyttäen. Kulttuuria käyttäen Hämeenlinnan kaupunki tavoitteli myönteistä imagoa houkutellakseen uutta liiketoimintaa ja investointeja, uusia asukkaita ja matkailijoita. Näin Hämeenlinnan kaupunki pyrkii parantamaan asemiaan kaupunkien välisessä kilpailussa. Lisäksi tutkielmani tulokset osoittavat, että Verkatehtaan kulttuurikeskuksen rakentamisessa oli kyse myös Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripolitiikasta: hankkeen aloite ja sen toteuttajat tulivat Hämeenlinnan kulttuuritoimen sisältä. Perustelemalla hanketta sen kaupungille tuottamilla taloudellisilla hyödyillä, saatiin kanavoitua rahoitusta kulttuurirakentamiseen. Kulttuuripolitiikan pitkien linjojen näkökulmasta tarkasteltuna Verkatehdas-hanke asettuu osaksi kolmatta, kilpailuyhteiskunnan linjaa.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2011
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201210052610Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share