Itse oppinut taiteilija : tapaustutkimus: Paavo Pyhtilä, 80 v.

Itseoppinut taiteilija kompensoi ammatillisen taidekoulutuksen puutetta opiskelemalla itsenäisesti moninkertaisesti koulutettuihin kollegoihinsa verrattuna. Hän epäilee taitojaan ja perehtyy siksi huolella tekniikoihin niitä – ilman ohjausta – luovasti kokeillen. Häneltä puuttuu taidekoulun sosiaalistava ja identiteettiä rakentava verkosto, joten hän etsii taiteilijan malleja kirjallisuudesta ja taidekritiikeistä. Hän tutkii toistein taiteilijain teoksia valokuvista ja alkuperäisinä – ja taidemaailmaan päästyään keskustelee (harvojen) tapaamiensa taiteilijain kanssa. Itseoppineen opintopolut ovat siis moninaiset Tapaustutkimukseni kohteena ollut taidemaalari Paavo Pyhtilä on syntynyt vuonna 1927. Hän piirsi lapsesta lähtien, mutta kävi sota-aikana kauppakoulun ja elätti nelilapsisen perheensä varaston- ja myymälänhoitajana koko ajan maalaten ja vapaan taiteilijan ammatista haaveillen. Kun kaksi lapsista oli kirjoittanut ylioppilaaksi, Pyhtilä toteutti unelmansa. Kirjallisuus on ollut kansalaiskoulun ja kaksivuotisen ammattikoulun käyneen Paavo Pyhtilän tärkein taidekasvattaja. Hän luki kotikaupunkinsa kirjaston taidekirjat niin tarkkaan, että kirjastonhoitaja ryhtyi lainaamaan hänelle käsikirjaston teoksia. Pyhtilä sai kirjoja lahjaksi sukulaisilta ja työtovereilta ja tilasi niitä kirjakaupan kautta 1950-luvulta alkaen. Hän luki kirjansa tarkkaan alleviivaten ja muistiinpanoja tehden, eri teosten värikuvia vertaillen ja lehtikuvia mustavalkoisten rinnalle liimaillen. Hyvin kuvitetut vieraskieliset teokset olivat tärkeitä vertailukohteita kielitaidon puutteesta huolimatta. Itseoppinutkaan ei opi yksin. Hän tarvitsee rohkaisua ja ohjausta. Paavo Pyhtilä haki – uransa alussa – toisten taiteilijain kommentteja: Raahen Seminaarilta Leo Heng, Unto Immonen, Eero Sovelius-Sovio, Oulusta Matti Mikkola, työtoveri Paavo Kaukosalo, ensimmäinen välittäjä Esko Roihu, Osuuskaupan somistuskurssin vetäjä – kaikki matkan varrelle "sattuneet" ymmärtäjät ovat tänäkin päivänä tarkkaan mielessä. Lähes 90-vuotiaan Lennu Juvelan sanat Tampereen läpimurtonäyttelyssä 1970-luvun alussa toistuivat Paavo Pyhtilän 80-vuotisnäyttelyn haastatteluissa: "Puhtaan paletin taiteilija." Itseoppineen luovuudesta ja vapaudesta kertoo se, että matkakumppaneiden rinnalla toistuvat tasavertaisina myös nimet Picasso, Braque ja jopa renessanssin Michelangelo, jonka monipuolisuus näkyy Pyhtilän halussa rakentaa itse purjevene, kotitalo ateljeineen ja huvila näkötorneineen. Kun taidekirjallisuuden ja taiteilijat voi halutessaan siirtää taidemaailmaan ulkopuolelle ja tutustua heihin siellä, tarjosivat taidenäyttelyt, museot, galleriat ja taiteilijakodit Paavo Pyhtilälle mahdollisuuden astua – aluksi vieraana – konkreettisesti taidemaailmaan. Kirjallisuuden glorifioima Pariisi oli Pyhtilänkin unelmien matkakohde ja juuri sinne suuntautuvaan matkaan kului ensimmäinen apuraha 1972. Pariisiin Pyhtilä on palannut 1982 ja 1992 ja vaikka 2002 jäikin väliin, olisi hän Laura-muusansa terveyden salliessa valmis lähtemään taas juuri Pariisiin. Ennen Pariisia Paavo Pyhtilä oli kuitenkin jo 1940-luvulta ahkera Ateneumin-kävijä ja kiersi perheineen kesänäyttelyt koko Suomesta. Rooma ja Hampuri tulivat tutuiksi jo kauppiaan kesälomilla 1960-luvulla. Opintomatkaksi ja luovan työn innoittajaksi riitti Paavo Pyhtilälle kuitenkin myös Lappi väreineen tai Savutuvan Apajan pirtin rauha. Itseoppinut matrikkelitaiteilija Paavo Pyhtilä on opiskellut – ja opiskelee edelleen – itse, itsenäisesti ja itselleen. Hänen opintopolkujensa varrella ovat olleet opettajina taidekirjat, taiteilijat ja taiteenystävät sekä matkat taiteen pariin ja taiteen lähteille. Tästä ovat syntyneet tuhannet taideteokset, jotka taidemaailmaan esille asetettuina ovat löytäneet arvostusta – ja tehneet osaltaan maailmasta paremman paikan elää. Raimo Heinon sanoin: "Suomessa on taiteilijoita enemmän kuin mihin meillä on varaa, mutta ei tarpeeksi."