Tasapainoilua : tutkielma naisten ja aikuisten lasten välisestä sukupolvisuhteesta

Käsillä olevassa pro gradu tutkielmassa on tarkasteltu 50–65 -vuotiaiden naisten ajatuksia suhteestaan aikuisiin lapsiinsa sekä sitä, millaiseen asemaan naiset sijoittavat itsensä tässä suhteessa. Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää suhteen merkitystä, mitkä asiat vaikuttavat suhteen muotoutumiseen ja millaisia sisältöjä siinä on. Auttaminen, auttamisen rajat ja perustelut auttamiselle ja sen rajoille ovat olleet kiinnostuksen kohteena. Tutkimuskysymyksiä on tarkasteltu naisten näkökulmasta. Aineistona on käytetty 103 kyselylomaketta, joissa naiset ovat avokysymyksiin vastaten kertoneet suhteestaan aikuisiin lapsiinsa. Tutkimusmenetelmä on ollut pääosin laadullinen, luokittelun ja tyypittelyn keinoin toteutettu analyysi. Lisäksi aineistoa on tarkasteltu määrällisesti vastausluokkien frekvenssejä laskien ja ristiintaulukoimalla niitä sekä luokkien välillä että suhteessa taustamuuttujiin. Monissa tutkimuksissa on tullut esiin aikuisten lasten ja vanhempien väliset suhteet ovat aikuisten sukulaissuhteista merkityksellisimpiä. Tämän tutkielman perusteella suhde saa monenlaisia merkityksiä sekä yksittäisten ihmisten välisenä, esimerkiksi ystävyyteen perustuvana suhteena että osana laajempaa kokonaisuutta, kuten sukupolvien ketjua. Tutkielmassa selvitetään, millaisia odotuksia ja uskomuksia sukupolvisuhteisiin liitetään. Odotukset ja uskomukset ovat usein normatiivisesti värittyneitä, ja naiset peilaavat omaa suhdettaan aikuisten lastensa kanssa näihin odotuksiin ja uskomuksiin. Kun naiset perustelevat lastensa auttamista erilaisissa elämän tilanteissa, sukulaissuhteeseen ja erityisesti äidin asemaan liitetyt normatiiviset odotukset ovat vahvasti esillä. Toisaalta normatiiviset odotukset aikuisen ihmisen itsenäisyyden odotuksesta ja sen kunnioittamisesta nousevat aikuisen lapsen ja äidin suhteessa vastavoimiksi auttamisen normille. Lisäsi suhteen affektiivinen laatu, suhteen sisällön muuttuminen osapuolten vanhetessa ja suhteen historiallinen jatkuvuus ovat keskeisiä perhesukupolvisuhteen määrittäjiä. Sukupolvien välisen vastavuoroisuuden suorat ja epäsuorat muodot sekä suhde osana laajempaa perhe- ja sukulaisverkostoa tuovat näihin suhteisiin omat erityispiirteensä.