Voiko vapauteen pakottaa? : tulkintoja pedagogisesta paradoksista

Tässä tutkielmassa käsitellään ns. pedagogista paradoksia. Johdantoa seuraavassa pääluvussa esitellään Immanuel Kantin (1724-1804) filosofiaa niiltä osin kuin se liittyy pedagogiseen paradoksiin, sillä Kantin muotoilut pakon ja vapaan tahdon yhdistämisen vaikeudesta ovat muodostuneet paradigmaattisiksi viittauskohteiksi pedagogista paradoksia käsittelevässä keskustelussa. Kolmannessa pääluvussa tuodaan esiin yhteensä viisi eri nykytulkintaa tai näkökulmaa pedagogiseen paradoksiin. Pyrkimyksenä on valottaa, mitä käsitteellä ’pedagoginen paradoksi’ voidaan tarkoittaa. Eri tulkitsijat tarjoavat vastauksiksi erilaisia painotuksia. Pedagoginen paradoksi voi olla eksistentiaalinen muistutus lapsen arvokkuudesta (Lovlie), sosialisaation ylittämistä kasvatuksen myötä (Siljander), vapauden ja pakottavien yhteiskunnallis-kulttuuristen reunaehtojen välinen jännite (Kivelä), spesifi liberaalin yhteiskunnan paradoksi (Uljens) tai näennäinen jännite, joka ratkeaa ymmärtämällä Kantin kasvatusajattelu osana hänen laajempaa soveltavaa etiikkaansa (Louden). Tarkoituksena on esitellä näitä tulkintoja sekä myös arvioida joiltain osin niiden suhdetta Kantin omiin Über Pädagogik -teoksessa esiin tuleviin näkemyksiin. Neljännessä pääluvussa käsitellään valtaa ja auktoriteettia, koska kasvatussuhteen katsotaan aina olevan epäsymmetrinen suhde, jossa kasvattajalla on enemmän valtaa kasvavaan kuin kasvavalla kasvattajaan. Päätännässä kootaan tulkintojen yhtäläisyyksiä ja eroja sekä pohditaan hieman sitä, missä muodossa keskustelua pedagogisesta paradoksista on mielekästä pitää vireillä ja missä mielessä ehkä ei. Työn yhtenä keskeisenä loppupäätelmänä on, että pedagogisen paradoksin ytimestä on edelleen löydettävissä Kantin teoreettisessa filosofiassaan esittämä antinomia vapauden ja luonnonkausaalisuuden välillä, vaikka eräiltä muilta osin pedagogista paradoksia koskeva keskustelu on etääntynyt suhteellisen kauas Kantin näkemyksistä. Esimerkiksi Kivelän tulkinta pedagogisesta paradoksista on siinä mielessä irronnut Kantin ajattelusta, että Kivelä ei jaa Kantin moraalifilosofisia näkemyksiä. Tällöin kasvattaminen näyttäytyy Kivelällä huomattavasti paradoksaalisempana toimintana kuin Kantilla. Myöskään pragmaattisessa muodossaan ymmärrettynä pedagoginen paradoksi ei ratkea. Näin siksi, että ei ole olemassa mitään universaalisti pätevää mekaanista vastausta pakottamisen (ohjauksen) ja vapauden oikeasta suhteesta partikulaarissa kasvatustilanteessa tai –suhteessa ylipäätään.