"Kun joku tulis kylään" : Vaparin vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa

Erityisesti vanhusten määrän kasvu ja vähentyvät lähipalvelut ovat uhka julkiselle sosiaali- ja terveystoimelle. Yksinäisyys sekä vanhusten, maahanmuuttajien ja muiden ryhmien sosiaalisen tuen tarve ovat lisääntyneet. Arviointitutkimuksessani tarkastelen Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan keskuksen VaParin kehityshistoriaa ja vakiintumista yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Lisäksi arvioin verkostoyhteistyön toteutumista ja VaParin tulevaisuuden näkymiä. Aineistoni sisältää VaParin toimintakertomuksia, muistioita ja muuta arkistoa vuosilta 1994–2004. Aineistosta johtuen tarkastelukulmani on sidoksissa teoriaan käytännönläheisesti. Teoreettisena viitekehyksenä on kansalaisyhteiskunta sekä vapaaehtoistoiminnan perustuminen palkattomaan omaehtoiseen toistensa auttamiseen ja keskinäiseen vertaistukeen. Taustalla on kommunitaristisen sosiaalisen opin ns. kolmannen tien näkemys, että yhteisössä ovat tärkeitä sekä viralliset että epäviralliset toiminnat. Tämän näkemyksen mukaan julkista tukea tarvitaan koordinointiin ja resurssien turvaamiseen. Vapaaehtoistoiminta ja yhteisöllinen toisista huolehtiminen ovat kannatettavia, sillä vuorovaikutus ja sitoutuminen luovat sekä sosiaalista että taloudellista pääomaa. VaParin toimintamalli syntyi innovatiivisesti laman jälkeisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa mahdollistaen monipuolisia vapaaehtoistoiminnan areenoita. Kaupungin sosiaalitoimi rahoitti suppeat resurssit. Tutkimus osoitti, että vapaaehtoisten määrä ja erilainen vapaaehtoistoiminta lisääntyivät. Yhteistyötä tehtiin SPR:n ystävätoiminnan, työllistämishankkeiden ja monien muiden tahojen kanssa. Ryhmätoiminta ja laaja toimintaverkosto loivat yhteisöllisyyttä. Vapaaehtoisten määrä, ohjaus, kokoontumistilat ja ammattilaisten tuki olivat kuitenkin riittämättömiä tarpeisiin nähden. Ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistoimintaa ja kolmannen sektorin toimintojen koordinoinnin tehostamista tarvitaan tulevaisuudessakin julkisen sektorin täydentäjänä. Toisaalta julkista tahoa tarvitaan resursoimaan vapaaehtoistoiminnan ja kolmannen sektorin koordinointi- ja tukiyksikköä.