Muistojen sukupolvisuhteet : merkitykselliset aikuiset lapsuudessa

Yhteiskunnallisten muutosten myötä myös sukupolvien välisen kanssakäymisen on arvioitu Suomessa vähentyneen. Ajankohtaisena huolenaiheena on pidetty lasten aikuiskontaktien niukkuutta. Tämä herätti kiinnostuksemme tutkia, keitä eri sukupolvia edustavien aikuisten lapsuudenaikaiset merkitykselliset aikuiset ovat olleet ja miten sitä perustellaan. Halusimme myös tietää, onko aikuisilla koettu olleen vaikutuksia omaan elämään. Aihetta on melko vähän varsinkin suomalaisessa yhteydessä tutkittu. Omien tutkimusintressiemme ohella teimme laadullisen tutkimuksemme Jyväskylässä vuosina 2002-2004 toimineen Sukupolvet verkoksi -hankkeen tarpeisiin. Hankkeen kautta saimme 12 1930-1980-luvuilla syntynyttä haastateltavaa, jotka toimivat vapaaehtoisina aikuisystävinä Jyväskylän alueen lapsille. Haastateltavat olivat yhtä lukuun ottamatta naisia. Lapsuuden sukupolvisuhteita tarkasteltiin muistelun kautta. Lähestymistapamme oli narratiivinen. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin virikkeellistä haastattelua, jossa virikkeenä toimivat haastateltavien henkilökohtaiset valokuvat. Analyysimenetelmänä käytettiin kvalitatiivista sisällönanalyysia. Tutkimuksessa merkitykselliset lapsuuden aikuiset muisteltiin monista elämänpiireistä, kuten perheestä, suvusta, koulusta, naapuristosta, tuttavaverkostosta ja päivähoidosta. Merkitykselliset sukupolvisuhteet muisteltiin yleensä myönteisiksi ja riittäviksi. Myönteisellä aikuisella oli aikaa lapselle, hän oli turvallinen ja aidosti kiinnostunut lapsesta. Kielteinen aikuinen ei ollut riittävästi läsnä eikä vastannut lapsen tarpeisiin. Kun aikuiset olivat tarpeeksi läsnä ja heiltä saatiin turvaa, huolenpitoa ja tukea, vain pari aikuista saattoi riittää lapselle. Vaikka lapsuudesta nimettiin paljon merkityksellisiä aikuisia, saatettiin silti kaivata jotain laadullisesti enemmän. Merkityksellisimmäksi lapsuuden aikuiseksi saatettiin muistella myös aikuinen, jonka kanssa yhteydenpito ei ollut kovin tiivistä. Lapsuuden aikuisilta oli saatu niin aineellisia, henkisiä kuin sosiaalisiakin resursseja, joista osaa hyödynnettiin omassa elämäntavassa. Kielteisiä vaikutuksia, kuten turvattomuutta, epäluottamusta, syömishäiriötä ja depressiota aiheuttivat aikuisen väkivaltaisuus, pakottaminen ja lapsen yksin tai tuetta jättäminen, mutta tapaukset olivat harvinaisia ja tällöin lapsuudessa oli muitakin riskitekijöitä. Tutkimus vahvisti käsitystä siitä, että lapsuuden kielteisistä kokemuksista voi selviytyä. Lapsuuden sukupolvisuhteet miellettiin melko harvoin vastavuoroisiksi siten, että myös lasten olisi nähty vaikuttaneen aikuisiin. Ajankohtainen huolenaihe lasten aikuissuhteiden vähentymisestä ei näkynyt tutkimuksen tuloksissa. Tärkeää on lisätä nykylasten omien ajatusten selvittämistä sukupolvisuhteistaan. Lapsia kuulemalla voidaan myös edistää heidän osallistumismahdollisuuksiaan yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella valokuvien käyttö on aineistonkeruussa hyödyllistä. Visuaalisia menetelmiä kannattaisi hyödyntää tutkimuksen teossa nykyistä enemmän.