Suojeluskunnat ja Lotta Svärd syksyllä 1944 : toiminnan lakkauttaminen ja omaisuuden luovutukset Keski-Suomessa

Abstract

Syyskuussa 1944 solmittu aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin välirauhansopimuksella. Sopimukseen kuuluivat välirauhanehdot, jotka Suomen tuli täyttää. Ehtojen 21. artikla edellytti kaikkien fasististen ja Neuvostoliiton vastaista propagandaa harjoittavien järjestöjen lakkauttamista. Artikla poliittisia ja sotilaallisia järjestöjä. Artiklan nojalla lakkautettiin ensimmäiseksi mm. AKS ja IKL ja marraskuussa suojeluskuntajärjestö ja Lotta Svärd. Viimeksi mainittuja koskivat myös armeijan demobilisaatiovaatimukset, Neuvostoliitto ei voinut hyväksyä vapaaehtoisia sotilaallisia organisaatioita, joihin myös Lotta Svärdin katsottiin kuuluvan. Suojeluskuntajärjestö, josta oli säädetty laki, sai marraskuun alussa vajaan viikon toimintansa alasajoon. Lotta Svärd -järjestö totesi myös olevansa lakkautusuhan alla ja epäilyt osoittautuivat oikeiksi 23.11.1944. Myös Keski-Suomessa piirit ja paikallisosastot käynnistivät lakkauttamisen ja omaisuusjärjestelyt. Järjestöt, piirit ja paikallisosastot olivat usein varakkaita ja omaisuuden kohtalo oli ratkaistava. Lakkautettujen järjestöjen omaisuuden kohtalona pelättiin pahinta - varojen joutumista Neuvostoliiton käsiin. Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöt lahjoittivat suurimman osan omaisuuttaan pois ennen lakkautustaan; loput omaisuudesta siirtyi valtiolle. Suojeluskuntaomaisuudesta merkittävän osan muodostivat kiinteistöt. Keski-Suomessa Pihlajaveden suojeluskuntataloa lukuun ottamatta kaikki talot ehdittiin lahjoittaa ennen lakkauttamista. Lahjoituskohteena oli yleisimmin jokin paikallinen yleishyödyllinen taho, kuten nuorisoseura, maamiesseura, koulun kannatusyhdistys tai urheiluseura. Myös säätiöitä perustettiin vastaanottamaan omaisuutta, Keski-Suomessa esimerkkinä Sisä-Suomen Huoltosäätiö. Lottaosastojen kiinteä omaisuus käsitti yleensä vain irtaimiston ja kenties kahvilarakennuksen, harvoin toimitaloa. Muuta varallisuutta sen sijaan oli usein paljon. Lotat lahjoittivat omaisuuttaan vastaaville tahoille kuin suojeluskunnatkin, mutta erityisen usein varoja kohdennettiin suoraan huoltotyöhön ja vähäosaisten avustamiseen. Omaisuuksien kohtaloa koskeva selvitystyö ja lahjoitusten laillisuuden selvittely venyi valtakunnallisesti aina 1950-luvulle asti. Tutkimus selvittää suojeluskuntien ja lottaosastojen lakkauttamista rauhaanpalaamisen ongelmakentän osana. Sodan loppuminen ei vielä taannut rauhaa yhteiskuntaan ja demobilisaatio saattoi tuottaa levottomuuksia. Paikallisesti merkittävät yhdistykset lakkautettiin, mikäs sekin saattoi lisätä levottomuuksien riskiä. Toisaalta järjestöjen lakkauttaminen voidaan nähdä myös ratkaisuna ja keinona saavuttaa rauha, sillä niiden ajatusmaailma ja sotilaallinen luonne sotivat voittajavallan näkemyksiä vastaan. Tutkimuksessa selvitetään järjestöjen lakkautusta ja omaisuuden kohtaloa Keski-Suomessa. Suojeluskuntien ja lottien toive oli siirtää omaisuutensa mukana toimintamuotojaan uusille tahoille. Tätä edesauttoi myös se, että paikallisesti lotta tai suojeluskuntalainen oli usein vaikkapa marttayhdistyksen tai nuorisoseuran jäsen.