Mulla on ei aikaa : olla-verbin käytön kehittyminen oppijan puheessa

Tiivistelmä – Abstract Tutkimuksessani selvitän, millä tavalla olla-verbin käyttö kehittyy oppijan puheessa ensimmäisen suomen kielen opiskeluvuoden aikana. Lisäksi selvitän, millä tavalla käytön kehittyminen näkyy taajuudessa, tarkkuudessa ja kompleksisuudessa sekä miten olla-verbin käyttö puheessa eroaa sen käytöstä kirjoitetussa kielessä. Olen kerännyt puheaineistoni vuoden ajalta kahdelta suomea toisena kielenä opiskelevalta informantilta. Aineistonkeruukertoja on yhteensä neljä ja jokainen haastattelu on noin 30 minuutin mittainen. Teoreettinen viitekehykseni on konstruktiolähtöinen. Tutkimukseni pohjaa Jyväskylän yliopiston kielten laitok-sen The Linguistic Basis of the Common European Framework levels (Cefling) ja Toisen kielen oppimisen polut (Topling) -hankkeisiin, joiden päätavoitteena on tutkia oppijoiden kielen kehitystä kirjallisen aineiston avulla. Tutkimukseni vastaa hankkeiden piirissä heränneeseen tarpeeseen tutkia samantyyppisiä asioita puheaineistosta. Vertailen tutkimustuloksiani Taru Kynsijärven pro gradu -työn tuloksiin, jotka perustuvat Cefling-hankkeen aineistoon. Olla-verbillisten lauseiden määrä ei kerro kielitaidon kehittymisestä, vaan vaihtelee satunnaisesti kielitaidon eri tasoilla. Eri tasojen väliset laadulliset erot kertovat kielitaidon kehittymisestä. Ylemmällä kielitaidon tasolla eri rakenteiden käyttö on monipuolisempaa ja kohdekielisempää kuin alemmalla tasolla. Tällaisia eroja on syntaktisten lausetyyppien, liittomuotojen, moniverbisten rakenteiden sekä kysymys-, käsky- ja kieltomuotojen käytössä. Kynsijärven tutkimuksessa olla-verbirakenteet kehittyvät sekä määrällisesti että laadullisesti. Tämän tutkimuksen aineistossa yksittäisten rakenteiden taajuus, tarkkuus ja kompleksisuus kertovat kielitaidon kehittymisestä. Kirjoitetun aineiston rakenteet ovat hieman monipuolisempia kuin vastaavalla tasolla olevan puheaineiston, mutta pääpiirteittäin kielitaito kehittyy samalla tavalla.