Teaching the pronunciation of English as an international language : suggestions for constructing a syllabus for Finnish learners

Kieltä ei voi puhua ääntämättä sitä, minkä vuoksi ääntäminen luonnollisesti kuuluu osaksi vieraan kielen oppimista ja opettamista. Ääntämisen kuten minkä tahansa kielen osa-alueen opettaminen perustuu valittuun malliin ja standardiin. Suomalaisessa englannin kielen opetuksessa ihanteellisena mallina ja tavoitteena on tähän saakka useimmiten käytetty britti ja/tai amerikanenglannin niin sanottua standardisoitua muotoa, joka on kodifioitu lukuisissa oppaissa, sanakirjoissa ja oppimateriaaleissa. Tästä mallista poikkeamista on pidetty virheenä ja esimerkiksi vahvan aksentin ilmenemistä epätoivottavana tai jopa nolona. Tiedetään, että natiivin kaltaisen aksentin omaksuminen vieraassa kielessä on äärimmäisen harvinaista erityisesti silloin, jos opiskelu on alkanut vasta aikuisiällä. Täysin ymmärrettävän ääntämyksen voi kuitenkin oppia, vaikka aksentti poikkeaisikin syntyperäisen puhetavasta. Onkin alettu kyseenalaistaa tarvetta vedota natiivien ääntämykseen normina varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa englantia käytetään ei-englanninkielisten välisessä viestinnässä eli niin sanottuna lingua francana. Tällöin tärkeintä on ymmärrettävyys ja tilannesidonnaisuus natiivi-aksentin omaksumisen sijaan. Tämän pro gradu -tutkielman lähtökohtana on ollut uuden oppimateriaalinen luominen. Materiaali on tarkoitettu ääntämisen opettamisen apuvälineeksi erityisesti suomalaisille englannin opettajille ja heidän oppilailleen, ja sen keskeisinä ajatuksina ovat sisällön priorisointi, englannin näkeminen kansainvälisenä kielenä ja käytännönläheisyys. Näin ollen se poikkeaa useista perinteisistä ääntämisen opetuksen oppaista, jotka pohjautuvat natiivimalleihin ja englantia äidinkielenään puhuvien viestintäkonventioihin.