L'esthétique décadente : analyse des littératures anglaise et francaise de la décadence à la lumière de sept auteurs du XIX siècle

Abstract

Tutkielman käsittelee ja analysoi estetiikkaa ranskalaisessa sekä englantilaisessa dekadentissa kirjallisuudessa. Korpus koostuu neljän ranskalaisen (Charles Baudelaire, Gustave Flaubert, Théophile Gautier ja Joris-Karl Huysmans) ja kolmen englantilaisen (Algernon Swinburne, Arthur Symons ja Oscar Wilde) kirjailijan tekstistä, jotka on koottu romaaneista, novelleista ja runoista. Analyysi on jaettu kuuteen osaan, joista kukin käsittelee dekadentin estetiikan teemoja: (1) eksotiikka ja femme fatale, (2) keinotekoisuus, (3) androgyyni, (4) kaikkivaltiaisuus (5) saatanallisuus sekä (6) rumuus. Dekadenssi on 1800-luvun lopun melankolian ja rappion tunteen synnyttämä eurooppalainen kirjallisuuden suuntaus. Ranskassa sosiopoliittiset mullistukset sekä lähenevä vuosisadan loppu, fin de siècle, aiheuttivat kirjailijoissa inspiroitunutta pessimismiä rappioitunutta aikakautta kohtaan. Tämä kulttuurinen romahdus nousi ihailun kohteeksi ja täten moraalinen korruptio ja syntinen elämäntyyli valjastettiin inspiraation lähteiksi. Kirjailijat työstivät romanttisia makaabereita aiheita ja suosivat mielen perversioita. Syntinen hedonismi ja immoraalisuus oli keino toteuttaa dekadenttia estetiikkaa, jossa taide nostettiin aikakauden esteettisen suuntauksen mukaisesti itsenäiseksi ja riippumattomaksi moraalista. Tämä l’art pour l’art – oppi, eli taide taiteen vuoksi, hallitsi dekadenttia estetiikkakäsitystä, jossa taiteellinen hienostuneisuus ja yltäkylläisyys sekoittuivat groteskin ja rumuuden ihannointiin. Tutkielman johdannossa selvitetään dekadenssin historiaa rappion käsitteestä antiikin ajoista kirjallisuuden ja taiteen alaksi 1800-luvulla Ranskassa ja myöhemmin Englannissa. Lisäksi esitellään dekadenttia ideologiaa sekä teorioita dekadenssista. Ennen analyysia luodaan käsitys dekadenttien estetiikasta, johon sekoittui viehtymys eksotiikkaan ja klassiseen kauneuteen, keinotekoisuuteen tai rumuuteen. Tutkimuksessa selviää, miten dekadenttien estetiikka kuvaa laajasti ja usein hyvin paradoksaalisesti toisaalta koristeltua ja viettelevää kauneutta, toisaalta hirvittävää, epämuodostunutta ja rumaa kauneutta. Selvää rajaa ei voida vetää ranskalaisten ja englantilaisten dekadenttien tavalle kirjoittaa kauneudesta, sillä jokainen kirjailija esittelee tuotannossaan laajalti siitä eriäviä kuvia. Se mikä yhdistää dekadenttia estetiikkaa, on kauneuden kohteen esineellistäminen ilman muuta merkitystä kuin sen kauneus sekä sen tuoma nautinto. Dekadentissa kirjallisuudessa kauneus on hallitseva elementti ja ottaakin äärimmäisissä tapauksissa vallan koko elämästä.