Hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen ammattioppilaitoksessa : opiskelijoiden ja opettajien näkemyksiä

Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella laadullista tutkimusmenetelmää käyttäen millainen on liikuntaa ja hyvinvointia edistävä oppimisympäristö ensisijaisesti ammattiin opiskelevien mutta myös ammatillisessa oppilaitoksessa opettavien mielestä. Tutkimuksen kohteena olivat Länsirannikon Koulutus Osakeyhtiö WinNovan Porin yksikön sosiaali-, terveys- ja kauneusalan toisen vuosikurssin opiskelijat sekä opettajat. Aineisto kerättiin syyslukukaudella 2010 ja se sisältää 45 opiskelijan sekä kahdeksan opettajan kirjoitelmat. Kirjoitelmaohjeistuksen otsikkona oli ”Millainen on hyvinvointia ja liikunnallisuutta edistävä oppimisympäristö”. Tutkimus osoitti sekä opiskelijoilla että opettajilla olevan samansuuntaisia käsityksiä tutkituista asioista. Liikuntaa kaivattiin lisää monessa muodossa ja hyvinvoinnin edistämiseen esitettiin useita käytännön ideoita. Hyvinvoinnin edistämiseksi nostettiin esille valistus, terveellinen ja monipuolinen ravinto, ilman laatu, tilat, koulupäivän koostumus, lepo, toiminnallisuus oppitunneilla, työrauhan ylläpitäminen ja opettajien rentous ja yhteisöllisyys sisältäen toisten kohtelemisen sekä ilmapiirin yleensä. Monipuolista liikuntaa esitettiin lisättäväksi opetussuunnitelmaan, tauoille ja koulupäivän ulkopuolelle. Opiskelijat toivoivat liikunnan tärkeydestä puhuttavan kaikkien opettajien toimesta ja erilaisista liikuntamahdollisuuksista kerrottavan. Vahvana viestinä aineistosta nousi se, että liikuntaa kaivataan lisää ja oppilaitoksen toivotaan mahdollistavan tämän.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2011
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201205101634Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share