Selviytymiskeinojen ja työstä irrottautumisen yhteys psyykkiseen oireiluun työstressitilanteessa : poikkileikkaustutkimus hoito- ja palvelualoilla

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää selviytymiskeinojen ja psykologisen työstä irrottautumisen yhteyttä psyykkiseen oireiluun työstressitilanteessa. Tutkimus oli osa ”Työn ja perheen yhteensovittamisen hallintastrategiat ja -keinot työhyvinvoinnin tukipilareina” -tutkimus- ja kehittämishanketta. Tutkimus toteutettiin Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestön (Tehy) ja Palvelualojen ammattiliiton (Pam) jäsenille vuosina 2008-2011. Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 2756 vastaajaa (Tehy n=1719, Pam n=1037). Tutkimuksessa tarkasteltiin stressitekijänä työn määrällisiä vaatimuksia, joihin sisältyi koettu työmäärä ja aikapaineet. Ensimmäiseksi selvitettiin selviytymiskeinojen käyttöä ja työstä irrottautumisen onnistumista hoito- ja palvelualoilla sekä toimialakohtaisia eroja näissä tekijöissä. Toiseksi selvitettiin, onko selviytymiskeinoilla ja irrottautumisella yhteyttä psyykkisten oireiden kokemiseen matalassa (vähän työn määrällisiä vaatimuksia) tai korkeassa työstressissä (paljon työn määrällisiä vaatimuksia), ja kolmanneksi kumpi keinoista suojaa tehokkaammin psyykkiseltä oireilulta. Selviytymiskeinojen, irrottautumisen, psyykkisten oireiden ja työstressin välisiä yhteyksiä tutkittiin hierarkisella regressioanalyysilla (enter). Selviytymiskeinoja mitattiin Edwardsin ja Baglionin (1993) Cybernetic Coping Scale -mittarilla. Molemmilla toimialoilla käytettiin selviytymiskeinoista eniten oireiden vähentämistä ja vähiten välttelyä. Palvelualalla käytettiin kuitenkin hoitoalaa enemmän välttelyä ja uudelleenarviointia. Psykologista työstä irrottautumista mitattiin Sonnentagin ja Fritzin (2007) the Recovery Experience Questionaire -mittarilla. Irrottautuminen onnistui paremmin hoito- kuin palvelualalla. Irrottautumisen onnistuminen ja uudelleenarvioinnin käyttö selviytymiskeinona suojasivat psyykkisiltä oireilta korkeassa työstressissä molemmilla toimialoilla. Irrottautumisen onnistuminen oli yhteydessä vähäisempään oireiluun myös matalassa työstressissä. Hoitoalalla irrottautumisen yhteys vähäisempään oireiluun oli voimakkaampi korkean kuin matalan työstressin tilanteessa. Palvelualalla työstressin määrällä ei ollut merkitystä irrottautumisen tehokkuuteen. Irrottautuminen osoittautui kaikkein tehokkaimmaksi hyvinvointia suojaavaksi tekijäksi suojaten psyykkiseltä oireilulta paremmin kuin selviytymiskeinot. Selviytymiskeinoista erityisesti välttely heikensi hyvinvointia ollen yhteydessä runsaampaan psyykkiseen oireiluun molemmilla toimialoilla. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi stressinhallintakoulutuksissa tai kuntoutuksessa keskittyen erityisesti työstä irrottautumisen tukemiseen ja uudelleenarvioinnin harjoitteluun työstressistä selviytymiseksi.