Osaamista rakentamassa : ammattikorkeakoulut harjoittelujen ja työelämäyhteistyön kehittäjinä

Abstract
Ammattikorkeakoulujen työharjoittelut ovat yksi ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyön kenttä. Ne muodostavat merkittävän osan opiskelijoiden opetussuunnitelmasta. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäjaksojen merkitys korostuu kaksipilarisessa korkeakoululaitoksessa, missä ammattikorkeakoulujen oletetaan tukevan aluekehitystä ja tarjoavan työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin perustuvaa korkeakouluopetusta. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten harjoittelut on organisoitu, mitkä ovat suomalaisten ammattikorkeakoulujen työharjoittelumallit, mitkä tekijät vaikuttavat harjoittelumallien muotoutumiseen, mitä ovat ”hyvän” harjoittelun järjestämisen piirteet ja miten harjoittelut jäsentyvät osaksi ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyön kenttää. Tutkimuksen aineistona ovat viidessä monialaisessa ammattikorkeakoulussa kolmen koulutusohjelman (tietotekniikka, liiketalous, sosionomi) harjoittelujen järjestelyyn ja ohjaamiseen osallistuville henkilöille tehdyt teemahaastattelut (n = 28). Haastatteluaineiston pohjalta muodostettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin perusteella eri harjoittelun vaiheiden ja piirteiden ulottuvuuksia kokoava harjoitteluprosessimalli. Lisäksi teoreettisen keskustelun pohjalta on esitetty harjoittelun opetussuunnitelmallisen kehittämisen tarkasteluun soveltuva harjoittelujen eri osa-alueita erittelevä viisiulotteinen malli. Mallien lisäksi tulososassa pohditaan aineistoesimerkkien avulla harjoitteluprosessin rakenteita, kuten jaksojen asemaa opetussuunnitelmassa, harjoittelusopimuksen laatimista, ohjausta, palkkoja ja palkkioita, harjoitteluraporttia, itsearviointia ja arviointia.
Main Author
Format
Books Book
Published
2006
Series
Subjects
ISBN
978-951-39-3517-7
Publisher
KOulutuksen tutkimuslaistos, Jyväskylän yliopisto
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-3517-7Käytä tätä linkitykseen.
ISSN
1456-5153
Language
Finnish
Published in
Tutkimusselosteita / Koulutuksen tutkimuslaitos
License
In CopyrightOpen Access

Share