Kansakoulujen laulunopetus 1950-60-luvuilla

Koulujen laulunopetuksen historia on jäänyt kouluhistoriallisen tutkimuksen sivujuonteeksi vaikka musiikilla oli seminaariopinnoissa ja opettajakorkeakoulussa keskeinen asema ja musiikin arvostus näkyi myös 1900-luvun kansakoulujen opetussuunnitelmissa. Rinnalla kehittyi oppikoulujen/lyseoiden musiikinopetus, opettajana 1960-luvulle saakka ns. sopiva musiikin ammattilainen. Tutkimushanke Koululaulut ja laulunopetus aikansa arvokasvattajana keskittyy kansakoulussa käytettyihin laulukirjojen analyysiin ja laulunopetuksen ohjeistukseen. Ohjeistusta löytyy laulukirjoista ja musiikinteorian oppikirjoista ja opetusoppaista. Laulukirjojen lisäksi tutkimusta täydentää ns. käyttäjäkokemukset eli aikansa koululaisten muistot koulun lauluopetuksesta sekä opettajien haastatteluaineisto. Laulunopetus oli perussisällöltään hyvin samanlaista koko 1900-luvun alkupuoliskon ja myös ennen 1900-luvun vaihdetta. Ensisijaisesti laulettiin opettajan säestäessä harmonilla ja myöhemmin pianolla. 1950-luvulla alkoi käytännön opetukseen tulla uusia sisältöjä ja vaihtelevuutta mm. koulusoitimien myötä. Uudet laulukirjat antoivat jo hyvät mahdollisuudet opetuksen monipuolistamiseen, mutta varsinainen musiikinopetuksen uudistus odotti peruskoulua ja 1970-lukua. Sodan jälkeiset vuosikymmenet olivat voimakasta jälleenrakennuksen aikaa. Koulunkäynti oli hyvin opettajajohtoista. Musiikinopetuksessa koulun opetussisällöt ja koululaisten arjen musiikkimieltymykset eivät kohdanneet välttämättä lainkaan. Musiikkikulttuurinen murros yhteiskunnassamme teki tuloaan mutta iskelmät, jazz ja muu populaarimusiikki eivät kuuluneet varsinkaan kansakoulun opetukseen.