Suomalaisten suuryritysten vuosina 1851-1925 syntyneiden johtajien elinikä

Tässä työssä tarkastellaan suomalaisten teollisuusyritysten johtajien kuolleisuutta. Tarkoituksena on selvittää sosioekonomisia kuolleisuuseroja 1900-luvun alusta alkaen vertailemalla johtajien kohorttikuolleisuutta miesten yleiseen kohorttikuolleisuuteen vastaavana aikana. Aineiston 192 johtajaa ovat syntyneet vuosina 1851–1925 ja toimineet johtajina vuosien 1900 ja 1975 välisenä aikana. Kuolleisuuden käsittelyssä käytetään kolmea mittaria: saavutettua elinikää, aikuisiän elinajanodotetta ja johtajakohtaisesti laskettua todennäköisyyttä väestön yleiselle edustajalle elää johtajan nimityshetkestä vähintään yhtä pitkään kuin johtaja. Lisäksi luodaan nopea katsaus johtajien kuolemiseen vielä työssä ollessaan. Johtajien ja väestön yleisissä kuolleisuuksissa ei löydy tilastollisesti merkitseviä eroja vuosina 1851–1875 tai vuosina 1876–1900 syntyneille johtajille. Vuosina 1901–1925 syntyneet johtajat elivät tilastollisesti merkitsevästi väestön keskiarvoa pidempään (p<0,001), aikuisiän elinajanodotteessa ero oli 40-vuotiaana 24% tai 7,7 vuotta. Vuosina 1876–1900 syntyneiden johtajien vastaava ero oli 9% tai 2,7 vuotta ja vuosina 1851–1875 syntyneillä vain 4% tai 0,9 vuotta. Työtehtävistään luopumatta vuosina 1851–1875 syntyneistä johtajista kuoli 38%, vuosina 1876–1900 syntyneistä 32% ja vuosina 1901–1925 syntyneistä vain 4,5%. Sosioekonomisten kuolleisuuserojen puuttuminen tarkastelujakson alkupuolelta johtunee kuolleisuuden erilaisesta rakenteesta, ennen kaikkea tautikuolleisuuden suuresta merkityksestä kuolleisuudelle. Epidemiologisen transition myötä elämäntapojen merkitys kuolleisuudelle kasvaa samalla, kun kokonaiskuolleisuus laskee huomattavasti. Tutkimustulosten valossa nykyisenkaltaisia sosioekonomisia kuolleisuuseroja ei 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä löydy, vaan ne kehittyvät vähitellen vuosisadan loppupuolta kohti. Sotien jälkeisenä aikana johtajat muodostavat oman poikkeuksellisen hyvinvoivan ryhmänsä.