Show simple item record

dc.contributor.authorSiliämaa, Sonja
dc.date.accessioned2011-12-20T11:27:38Z
dc.date.available2011-12-20T11:27:38Z
dc.date.issued2011
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1191048
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/37126
dc.description.abstract1950-luvun Suomea alettiin kutsua hyvinvointivaltioksi. Sodan tuhoista selvittyään elämäntapatottumukset alkoivat muuttua mm. sähkölaitteiden ja nuorisokulttuurin sekä iskelmätähti- ja tanssi-ilmiön myötä. Ääniteollisuuden ja elokuvien myötä musiikki ja artistit saivat yhä enemmän näkyvyyttä. 1950-luvulla myös musiikkiopistotoiminta ja sitä myötä lasten ja nuorten musiikin harrastaminen alkoivat kasvaa. Myös koulut huomasivat musiikillisen kehityksen ja tuli tarve alkaa uudistaa koulujen musiikinopetusta. 1950-luvulta voidaan katsoa alkaneeksi ns. murrosvaiheen musiikinopetuksen historiassa. Tutkimani kirjallisuuden mukaan pääpaino 1950-luvun musiikinopetuksessa oli laululla. Vuonna 1952 tuli Varsinaisen kansakoulun opetussuunnitelma (OPS), joka sisälsi myös musiikin opetussuunnitelman. OPS:n pääpaino on laulun opiskelulla. Tärkein tavoite on tarjota oppilaille laaja lauluvarasto elämän tulevia tilanteita ja tilaisuuksia varten. Myös 1950-luvulla käytetyt opetusoppaat ja musiikin oppikirjat korostavat laulamisen opettelua erilaisia opetusmetodeja käyttäen. Musiikinopetus alkoi kuitenkin uudistua, kun musiikintuntien sisältöön alettiin vaatia muutakin kuin laulua. Soittimet alkoivat tulla mukaan opetukseen. Tuolloin niillä ei tosin vielä ollut itsenäistä asemaa, vaan ne toimivat lähinnä rytmin ja teorian opettelun apuvälineinä. Soittimien vähittäisestä suosimisesta kertoo myös oppikirjauudistukset: musiikin oppikirjoihin alkoi ilmestyä soitto- ja rytmitehtäviä soittimilla soitettavaksi. Kirjoitettu teksti (mm. OPS ja opettajaoppaat) on kuitenkin aina kirjoitettua ja voi poiketa käytännöstä. Tutkimusosiossani pyrinkin selvittämään mitä Suomen kansakoulujen musiikinopetus on todellisuudessa ollut. Kyselyjen ja tarkentavien haastattelujen avulla sekä vertaamalla niitä kirjallisiin lähteisiin käy mm. ilmi, että uudistukset musiikintunneilla toteutuivat hitaasti. Kyselyjen ja haastattelujen mukaan laulaminen oli tärkein ja miltei ainut musiikintuntien sisältö ja sitä opeteltiin lähinnä korvakuulolta. Laulukoe oli kaikille pakollinen. Musiikinteoriasta opetettiin vain alkeet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Vaikka soittimia alettiin vaatia musiikinopetukseen jo 1950-luvun puolesta välistä lähtien, niitä oli vain harvassa koulussa vielä vuosikymmenen aikana harmoonia lukuun ottamatta. Jotkut opettajat pyrkivät kuitenkin huomioimaan soittamisen mm. sallimalla harmoonin soiton kokeilemisen luokassa tai jopa antamalla yksityistä soitonopetusta. Populaarikulttuurin tuomia vaikutuksia, kuten iskelmätähtiä, ei musiikintunneilla huomioitu. Juhlien merkitys sen sijaan oli suuri ja ne vaikuttivat myös musiikintuntien sisältöön. Vaikka opettajan asema muuttui sotien jälkeen kansankynttilästä ”vain” oppivelvollisuuskoulun opettajaksi, haastateltavat korostavat opettajan auktoriteettiasemaa. Kuri oli itsestäänselvyys ja oppimateriaalista pidettiin tarkoin huolta. Oppitunnista käytetty nimi laulutunti on siis kuvaava vielä 1950-luvulla, vaikka oltiinkin menossa kohti musiikin opetusta.
dc.format.extent68 sivua
dc.language.isofin
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.subject.othermusiikkikasvatuksen historia
dc.subject.othermusiikinopetuksen historia
dc.subject.otherkoulujärjestelmän historia
dc.subject.otheropetussuunnitelma
dc.titleSuomen kansakoulujen musiikinopetus 1950-luvun yhteiskunnassa
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-2011122011833
dc.type.dcmitypeTexten
dc.type.ontasotPro gradufi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanitiesen
dc.contributor.laitosMusiikin laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Musicen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.date.updated2011-12-20T11:27:38Z
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.contributor.oppiainekoodi3052
dc.subject.yso1950-luku
dc.subject.ysomusiikkikasvatus
dc.subject.ysohistoria
dc.subject.ysomusiikki
dc.subject.ysoopetus
dc.subject.ysokoulutusjärjestelmät
dc.subject.ysoopetussuunnitelmat


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record