Lierojen parittelumenestyksen yhteys sää- ja ympäristöoloihin, yksilötiheyteen ja yksilön kokoon

Yksilön kelpoisuus riippuu jälkeläistuotosta, ja parittelumenestys on yksi jälkeläistuoton avaintekijöistä. Monien eläinlajiryhmien lisääntymistä on tutkittu laajasti sekä laboratorio-oloissa että luonnossa, mutta lierojen lisääntymismenestykseen vaikuttavia tekijöitä luonnonpopulaatioissa ei vielä juurikaan tunneta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kahden ekologialtaan erilaisen lierolajin parittelumenestys riippuu ympäristöoloista, yksilötiheydestä ja yksilön koosta. Tutkimuksessa käytettiin tietoja lieronäytteistä, jotka oli kerätty syksyinä 2004 ja 2005 viljelymailta eri puolilta Suomea. Spermatoforien esiintymistä yksilöillä käytettiin indikaattorina näytteenottoa edeltäneestä parittelusta. Tutkimuslajeina käytettiin kahta Suomen viljelymaiden yleisintä lierolajia: pintamaassa elävää peltolieroa (Aporrectodea caliginosa Sav.) ja syvälle maahan kaivautuvaa kastelieroa (Lumbricus terrestris L.). Spermatoforien esiintymisen todennäköisyyttä lieroilla (eli parittelutodennäköisyyttä) mallinnettiin logistisella regressiolla. Selittäjinä käytettiin sää- ja ympäristöoloja, yksilötiheyttä ja etanoliin säilöttyjen yksilöiden painoa. Tulosten mukaan sekä kaste- että peltolierot olivat paritelleet sitä todennäköisemmin, mitä painavampi yksilö oli. Isokokoisten yksilöiden parempi parittelumenestys selittynee suuria yksilöitä suosivalla valikoivalla pariutumisella. Lisäksi kastelierojen parittelutodennäköisyyttä lisäsi näytteenottoa edeltävän viikon runsas sademäärä, kun taas peltolieroilla parittelutodennäköisyyttä lisäsi näytteenottoa edeltävien kahden viikon korkea ilmankosteus. Kastelierojen vaste sademäärään selittyy lajin parittelukäyttäytymisellä: kasteliero parittelee maan pinnalla, ja kosteat sääolot tarjoavat suotuisat olosuhteet pinta-aktiivisuudelle. Myös maan alla parittelevien peltolierojen vaste ilmankosteuteen kertonee suotuisien kosteusolosuhteiden positiivisesta vaikutuksesta lajin aktiivisuuteen ja myös parittelumenestykseen. Yksilötiheydellä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä kummankaan lajin parittelutodennäköisyyteen sen jälkeen, kun yksilön painon ja ympäristömuuttujien yhteydet todennäköisyyteen oli otettu huomioon. Tulosten samankaltaisuus molemmilla tutkimuslajeilla on yllättävä, koska lajit ovat ekologialtaan ja parittelukäyttäytymiseltään huomattavan erilaiset.