Tiedon tuotantoa vai sivistystä? : poliittisten opiskelijajärjestöjen diskurssit yliopistolakiuudistuksesta 2009

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yliopistolain 2009 aikaisia diskursseja tiettyjen poliittisten opiskelijajärjestöjen näkökulmasta. Tutkimuksessa pyrittiin tuomaan esiin näiden opiskelijajärjestöjen diskursiiviset ulottuvuudet yliopistolaista ja sen valmistelusta. Diskursseja tutkittiin suhteessa Euroopan unionin ja Suomen harjoittamaan korkeakoulutuspolitiikkaan. Tällä näkökulmalla haluttiin tuoda esiin poliittisten opiskelijajärjestöjen kielellinen asema korkeakoulupolitiikassa ja yliopistolakiuudistuksessa: niiden tavoitteet, arvot ja retoriikka. Tutkimuksen keskeisenä viitekehyksenä on tietopohjainen talous uudenlaisena korkeakoulupoliittisena rationaliteettina, joka pyrkii lisäämään yliopistolaitoksen vuorovaikutusta liike-elämän ja valtion kanssa. Tietopohjainen talous kytkettiin kokonaisvaltaisesti uusliberalistiseen rationaliteettiin ja liberalistiseen hallintamentaliteettiin edistyneissä demokratioissa. Tätä oletusta vasten toteutettiin Norman Fairclough’n kriittiseen diskurssianalyysiin perustuva tekstianalyysi, jonka aineiston muodostaa viisi poliittisen opiskelijajärjestön edustajan haastattelua yliopistolain 2009 keskeisistä teemoista. Haastatteluiden lisäksi teoreettisen oletuksen tukena käytettiin kolmea yliopistolakiuudistusta ajanutta hallinnollista tekstiä osoittamaan korkeakoulutuksen hallitseva diskurssi tietopohjaisessa talousregiimissä. Järjestöedustajien puhe analysoitiin kriittisten periaatteiden mukaisesti siten, että esiin tuodaan sosiaaliset epäkohdat ja yhteiskuntatieteelliseen tietoon perustuvat taustat. Diskurssianalyysillä selvitettiin tekstien argumentaation, retoriikan ja lausumien rakennetta, josta pääteltiin diskursiivisia kokonaisuuksia. Analyysi etenee yksinkertaisesta teemoittelusta representaatioiden kuvailuun ja tiedollisten totuusrakennelmien tulkitsemiseen. Haastatteluteksteissä ilmenneet diskursiiviset suhteet esitetään modernin suomalaisen yliopistolaitoksen kehityksen, käytäntöjen ja ideaalien valossa. Kriittisen diskurssianalyysin tuloksena on hegemoninen korkeakoulutuksen kilpailukykydiskurssi, joka heijastelee uusliberalistista tietopohjaiseen talouteen perustuvaa kieltä yliopistojen tiedollisen ja taloudellisen tuottavuuden lisäämiseksi. Sen ideaalina voidaan pitää akateemisen kapitalismin käytäntöjä. Sitä vastaan asettuu yliopistouudistuksen vastadiskurssi, jonka keskeisenä elementtinä on sivistysyliopistodiskurssi. Sivistyksen keskeisenä ideaalina toimii humboldtilaisiin arvoihin perustuva tutkimus ja opetus. Lisäksi vastadiskurssiin yhdistyvät jossain määrin vasemmistolaiset keskustelut tasa-arvosta, hyvinvointivaltiosta ja demokratian periaatteista. Tutkimustulokset osoittavat, että poliittisten opiskelijajärjestöjen kieli yliopistouudistuksesta on kriittistä ja tiedostavaa, mutta noudattaa jossain määrin järjestöjen poliittista asemaa ja tehtävää sekä hallitus – oppositio–jaossa että aatejärjestelmissä. Opiskelijajärjestöjen tavoitteet ja arvostukset osoittavat, että laki sisältää monia sosiaalisia epäkohtia ja että lakivalmistelu oli itsessään eräänlainen epäkohta julkisuusvajeen takia. Opiskelijajärjestöt uskovat osallistuneensa jossain määrin aktiivisesti, mutta osallistumisen konkreettisia vaikutuksia ei voi mitenkään todentaa lakiprosessista ja valmiista yliopistolaista, sillä laki ei käynyt läpi merkittäviä muutoksia ja diskursiivisesti se ilmentää EU:n korkeakoulupoliittisia ohjelmia. Tämä osallistumisen epäkohta tulkitaan liberalistisen hallintamentaliteetin sisäsyntyiseksi ominaisuudeksi, joka rajoittaa vaikuttamista ja keskittää valtaa poliittisiin ohjelmiin. Kuitenkaan yliopistolain ohjelmallisuudesta ei voida vielä päätellä suomalaisen yliopistolaitoksen täydellistä kaupallistumista, vaikka yliopistolaki voidaan tulkita kehitysaskeleeksi tähän suuntaan.