Ichthyocotylurus pileatus on ahvenkaloissa yleinen imumatoloinen, jonka elämänkiertoon kuuluu 3 isäntää. Pääisäntä on kalaa ravinnokseen käyttävä lintu, 1. väli-isäntä on liejukotiloihin kuuluva Valvata macrostoma –kotilo, jonka kautta loinen parveilee veteen ja tunkeutuu 2. väli-isäntäänsä kalaan (Perca fluviatilis). Loisen yleisyydestä huolimatta sen elämänkiertopiirteitä ei tunneta kovin hyvin. Työni päätavoite oli selvittää mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että Ichthyocotylurus -imumatoloisten esiintyminen on niin yleistä ja runsasta makeanveden kaloissa, vaikka loisten siirtyminen isännästä toiseen on yleisesti ottaen epätodennäköistä. Näitä tekijöitä selvitin tutkimalla Valvata macrostoma -kotiloiden populaatiodynaamiikkaa, I. pileatus –loisen esiintymistä V. macrostoma -kotiloissa eri syvyysvyöhykkeissä, transmission vuodenaikaisuutta sekä kerkaria-tuotannon rytmiikkaa ja kerkarioiden ominaisuuksia. Tutkimuksessa selvisi, että kotiloiden kokojakaumat vaihtelivat kuukausittain
sekä matalassa (1-2 m), että syvässä (5-6 m) vedessä tutkimusjakson aikana touko-lokakuussa 2007. Kokojakaumien dynamiikka kuukausittain oli kuitenkin verrattain samanlainen sekä 1-2 metrin, että 5-6 metrin syvyydessä, mutta syvällä kotilot olivat keskimäärin pienempiä kuin matalassa (Mann-Whitneyn U-testi; Z=-5,536, p < 0,001). Syvällä Ichthyocotylurus -infektio kotilopopulaatiossa oli suurimmillaan heinäkuussa (36,8 %) ja pienimmillään syys-lokakuussa (2,0 % ja 2,5 %). Prevalenssi (loisintaprosentti) oli syvällä korkeampi kuin matalassa koko tutkimusjakson ajan. Toukokuussa infektiot olivat kehittyviä sekä syvässä, että matalassa. Kerkarioiden parveilu alkoi kesäkuussa, jolloin parveilevien kotiloiden osuus oli matalassa 1 % ja syvällä 6,9 %. Huomattavana erona havaittiin, että heinä-elokuussa matalassa ei havaittu lainkaan I. pileatus –loista, kun samaan aikaan syvällä parveilu oli voimakkaimmillaan. Parveilevien kotiloiden (n= 15) keskimääräinen kerkariatuotanto oli laboratoriossa 166 ± 12.8 (S.E.) kerkariaa päivässä 48 päivän tutkimusjakson aikana. Huippunsa parveilu saavutti klo 23:00, jonka jälkeen se alkoi laskea. I. pileatus -kerkarioiden elinikä osoittautui melko korkeaksi verrattuna muihin imumatoloislajeihin. Kuudentoista tunnin jälkeen eliniän seurannan aloittamisesta 60 %:a tutkimuksen kerkarioista (n=20) oli elossa, jonka jälkeen kuolleisuus laski lineaarisesti. Viimeinen kerkaria kuoli 76 tunnin jälkeen. Loisen elämänkierto seuraa tehokkaasti isäntiensä elämän vaiheita, mikä on mahdollistanut sen, että transmissio 1. Ja 2. väli-isännän välillä onnistuu hyvin. Tunnettaessa loisen kehittyminen ja vaiheet kotiloissa, voidaan ennakoida mahdollinen loisen riski levitä esimerkiksi ahvensukuisien kalojen viljely-yksiköihin ja estää se.
...
