Liikuntatuntien vuorovaikutusrakenteet opettajan ja oppilaiden välillä
Lyyski, T. 2011. Liikuntatuntien vuorovaikutusrakenteet opettajan ja oppilaiden välillä. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu -tutkielma. 88 sivua.
Vuorovaikutus on tällä hetkellä koulussa, luokkahuoneissa ja oppitunneilla keskeinen ja jatkuvasti uusia tutkimusaiheita herättävä teema. Luokkahuoneopetuksen vuorovaikutusta on tutkittu paljon, mutta kovin laaja kiinnostus ei ole yltänyt vielä liikunnan-opetukseen saakka. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan juuri liikuntatuntien vuorovai-kutusta, tarkemmin vuorovaikutusrakenteita opettajan ja oppilaan välillä sekä opettajien antamia merkityksiä näille havaituille rakenteille. Vuorovaikutusrakenteilla tarkoitetaan tässä tutkielmassa opettajan tai oppilaan aloittamia jaksoja, jotka muodostavat sisällöltään tai tarkoitukseltaan yhtenäisen kokonaisuuden. Tutkimuksessa on mukana neljä kokenutta alakoulun opettajaa. Aineisto kerättiin videoimalla yksi liikuntatunti kultakin neljältä opettajalta ja haastattelemalla heitä yksitellen videon pohjalta stimulated recall -menetelmää hyödyntäen. Vuorovaikutusrakenteita ja niiden merkityksiä hahmoteltiin sekä videoitujen oppituntien että opettajien haastattelujen avulla. Analyysiä varten jokainen videoitu oppitunti jaettiin ajallisesti kolmeen yhtä suureen osaan (15 min /osa). Videoiduista liikuntatunneista ilmeni, että liikunnanopetuksessa esiintyvät vuorovaikutusjaksot opettajan ja oppilaiden välillä ovat samankaltaisia kuin luokkahuoneopetuksessa (ks. esim. Tainio 2007). Tunneilla esiintyi tehtävän ohjeistusta, opettajan tekemiä kysymyksiä, opettajan antamaa palautetta, opettajan puhetta työrauhan ylläpitämiseksi, ns. työrauhavuoroja sekä oppilaiden tekemiä aloitteita. Näin ollen liikuntatunnin toiminnallisuus sinällään ei näyttäisi oleellisesti vaikuttavan tyypillisten ope-tusviestinnällisten vuorovaikutuselementtien esiintymiseen. Edelleen, vuorovaikutusjaksot ilmenivät ajallisesti samankaltaisesti eri opettajien videoiduilla liikuntatunneilla. Oppilaiden tekemät aloitteet ja opettajien tekemät kysymykset painottuivat liikuntatunnin alkuun ja loppuun. Palautteenantoa ilmeni eniten liikuntatunnin keskimmäisellä kolmanneksella, jolloin se liittyi oleellisesti taitoharjoitteluun. Tehtävän ohjeistusta opettajan toimesta oli tasaisesti koko liikuntatunnin ajan, samoin opettajan työrauhavuoroja. Opettajan toimintaan merkittävästi vaikuttaneet työrauhavuorot tapahtuivat kuitenkin yleensä viimeisen kolmanneksen aikana. Liikuntatuntien vuorovaikutuksen erityispiirteinä ilmeni opettajan kokonaisvaltainen osallistuminen toimintaan sekä opettajan sanallistaminen, esimerkiksi kuperkeikan harjoittelussa ilmennyt suoritus-tekniikan osakohtien jatkuva toistaminen. Tutkimuksen tulosten myötä liikuntatuntien vuorovaikutus on ymmärrettävissä opetuksessa toistuvina jaksoina, joihin sekä opettaja että oppilasryhmä vaikuttavat omalla läsnäolollaan ja toiminnallaan.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus liikunnan etäopetuksessa covid-19-pandemian aikana
Ek, Eino; Eerola, Anna (2023)Keväällä 2020 suomalaisessa koulujärjestelmässä siirryttiin etäopetukseen koronaviruspandemian vuoksi. Koska Suomessa ei ole aiemmin järjestetty laajamittaista liikunnan etäopetusta, on sen tutkiminen aiheellista. Tässä ... -
Opetusviestinnän vuorovaikuttteisuus monimuoto-opetuksessa
Lehto, Sari (2001) -
Opettajan pedagogisen toiminnan yhteys ryhmän motivaatioilmastoon kuudensien luokkien liikuntatunneilla
Martin, Anne; Tervasmäki, Nea-Maria (2012)Martin, A. ja Tervasmäki, N-M. 2012. Opettajan pedagogisen toiminnan yhteys ryhmän motivaatioilmastoon kuudensien luokkien liikuntatunneilla. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen Pro gradu –tutkielma. ... -
Yläkoulun liikunnanopettajien käsityksiä ja kokemuksia oppilaiden autonomian tukemisesta liikunnanopetuksessa
Kavén, Sini; Isojoki, Enni (2021)Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläkoulun liikunnanopettajien käsityksiä ja kokemuksia oppilaiden autonomian tukemisesta liikunnanopetuksessa. Tavoitteena oli selvittää liikunnanopettajien omakohtaisia ... -
Opettajien käsityksiä oppilaiden itsetunnon tukemisesta liikunnanopetuksessa
Ala-Mattinen, Emma (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien käsityksiä oppilaiden itsetunnon tukemisesta liikunnanopetuksessa. Ensimmäiseksi pyrittiin selvittämään, kuinka hyvin opettajat kokevat tunnistavansa oppilaiden ...