Kirkko ja kaupunki -lehden puhe Jumalasta ja uskosta vuonna 2009
Suomalaiset lukevat seurakuntalehtiä. Vuonna 2007 tehdyn Gallup Ecclesiastican mukaan puolet suomalaisista luki seurakunta- tai muuta kristillistä lehteä muutaman kerran vuodessa ja kaksi kolmasosaa vähintään kerran vuodessa. Kristilliset lehdet eivät kuitenkaan ole olleet kovin suosittuja tutkimuskohteita varsinkaan viestintätieteissä. Tässä tutkielmassa tehdään siksi sisällönanalyysia Suomen suurimman seurakuntalehden Kirkko ja Kaupungin artikkeleista vuodelta 2009. Pyrkimyksenä on ottaa selvää, millaista kuvaa ne tuottavat Jumalasta ja uskosta.
Pääkaupungissa ilmestyvä seurakuntalehti ei voi olla ottamatta huomioon seurakuntalaisten individualistista arvomaailmaa. Suomalaiset ovat maallistuneita ja kirkkoon kuulutaan lähinnä tavan vuoksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten lehti viestii heterogeeniselle lukijajoukolleen. Kirkon viestintästrategian mukaan evankeliumin julistaminen on kirkon päätehtävä. Strategia korostaa myös vuoropuhelun kulttuuria, yhteyden rakentamista ja muutosvalmiutta. Tutkielmassa arvioidaan, miten tavoitteet näyttävät täyttyvän Kirkko ja Kaupunki -lehden juttujen kautta.
Suomalainen kansankirkko on liberalisoitumassa. Monet papit kyseenalaistavat keskeisiä uskontotuuksia. Raamatun arvovalta murenee ja teosta tulkitaan entistä vapaamielisemmin. Kirkon nykytila tulee esiin myös Kirkko ja Kaupungin jutuissa. Analyysiin otettiin mukaan 50 artikkelia, joissa puhutaan Jumalasta ja uskosta. Valinnassa keskityttiin journalistisiin artikkeleihin eikä hartaustekstejä otettu huomioon. Työssä eritellään artikkeleiden luomaa kuvaa Jumalasta ja uskosta. Aineistosta hahmotetaan seitsemän erilaista jumalakuvaa. Uskonkuvauksia hahmotetaan puolestaan kahdeksan kappaletta. Tämän jälkeen arvioidaan, mitkä kirkon viestintästrategian tavoitteet korostuvat hahmotelluissa kategorioissa.
Aineistossa on lukuisia artikkeleita, joissa kristinuskon sanoma kyseenalaistetaan pontevasti. Karkean arvion mukaan 2/3 aineistosta on tuttua ja turvallista, kansankirkolle tyypillistä puhetta Jumalasta ja uskosta. 1/3 on avoimesti kyselevää aineistoa, jossa vältetään sanomasta mitään varmaa totuutta Jumalasta ja uskosta. Koska monet artikkelit herättävät enemmän kysymyksiä kuin pyrkivät antamaan vastauksia, tutkielman jälkipuheessa tarkastellaan samassa hengessä joitakin artikkeleita konservatiivisen raamatunlukijan näkökulmasta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"/ ettei mitäin Coilta / homelta ja catzomattomudest turmellais" : kirkollisen esineistön inventointi Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa
Tammisto, Saana (2011)Merkittävä osa maamme kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta esineistöstä on seurakuntien omistuksessa. Usein seurakunnilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa, osaamista, aikaa tai tahtoa esineistönsä asianmukaiseen hoitoon ... -
Taide-lehden 1960-luvun pääkirjoitukset : institutionaalinen puhe taidekentän teemoista
Pohjonen, Riina (2015)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Taide-lehden 1960-luvun pääkirjoituksia. Pääkirjoituksissa toistuvat teemat ja puheet kertovat aikansa yhteiskunnallisesta tilanteesta ja puheenaiheista taidekentällä, jossa Taide-lehdellä ... -
Matkalla muutokseen : sosiaalialan projektitoiminnan perustelut, tavoitteet ja toimintatavat Sosiaaliturva-lehden kirjoituksissa 1990-luvulla
Rinne, Päivi (Jyväskylän yliopisto, 2009)Päivi Rinne tutki väitöskirjassaan, millaisia muutoksia palveluihin ja ammattityöhön sosiaalialan projekteilla tavoiteltiin, miten projekteja perusteltiin ja miten niissä toimittiin tavoitteiden saavuttamiseksi.Valtionhallinnossa ... -
Sotilaskäskyllä ei voi kieltää itkemästä : diskurssitutkimus Ruotuväki-lehden mieskuvasta
Kalapudas-Takalo, Merja (2012)Puolustusvoimat on yhteiskunnallinen, totalitaarinen instituutio, joka toteuttaa yhteiskunnallista kasvatus- ja sosiaalistamistehtävää miesten ja nykyisin myös naisten keskuudessa. Tässä sosiaalityön näkökulmasta tehdyssä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.