Kirkko ja kaupunki -lehden puhe Jumalasta ja uskosta vuonna 2009
Suomalaiset lukevat seurakuntalehtiä. Vuonna 2007 tehdyn Gallup Ecclesiastican mukaan puolet suomalaisista luki seurakunta- tai muuta kristillistä lehteä muutaman kerran vuodessa ja kaksi kolmasosaa vähintään kerran vuodessa. Kristilliset lehdet eivät kuitenkaan ole olleet kovin suosittuja tutkimuskohteita varsinkaan viestintätieteissä. Tässä tutkielmassa tehdään siksi sisällönanalyysia Suomen suurimman seurakuntalehden Kirkko ja Kaupungin artikkeleista vuodelta 2009. Pyrkimyksenä on ottaa selvää, millaista kuvaa ne tuottavat Jumalasta ja uskosta.
Pääkaupungissa ilmestyvä seurakuntalehti ei voi olla ottamatta huomioon seurakuntalaisten individualistista arvomaailmaa. Suomalaiset ovat maallistuneita ja kirkkoon kuulutaan lähinnä tavan vuoksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten lehti viestii heterogeeniselle lukijajoukolleen. Kirkon viestintästrategian mukaan evankeliumin julistaminen on kirkon päätehtävä. Strategia korostaa myös vuoropuhelun kulttuuria, yhteyden rakentamista ja muutosvalmiutta. Tutkielmassa arvioidaan, miten tavoitteet näyttävät täyttyvän Kirkko ja Kaupunki -lehden juttujen kautta.
Suomalainen kansankirkko on liberalisoitumassa. Monet papit kyseenalaistavat keskeisiä uskontotuuksia. Raamatun arvovalta murenee ja teosta tulkitaan entistä vapaamielisemmin. Kirkon nykytila tulee esiin myös Kirkko ja Kaupungin jutuissa. Analyysiin otettiin mukaan 50 artikkelia, joissa puhutaan Jumalasta ja uskosta. Valinnassa keskityttiin journalistisiin artikkeleihin eikä hartaustekstejä otettu huomioon. Työssä eritellään artikkeleiden luomaa kuvaa Jumalasta ja uskosta. Aineistosta hahmotetaan seitsemän erilaista jumalakuvaa. Uskonkuvauksia hahmotetaan puolestaan kahdeksan kappaletta. Tämän jälkeen arvioidaan, mitkä kirkon viestintästrategian tavoitteet korostuvat hahmotelluissa kategorioissa.
Aineistossa on lukuisia artikkeleita, joissa kristinuskon sanoma kyseenalaistetaan pontevasti. Karkean arvion mukaan 2/3 aineistosta on tuttua ja turvallista, kansankirkolle tyypillistä puhetta Jumalasta ja uskosta. 1/3 on avoimesti kyselevää aineistoa, jossa vältetään sanomasta mitään varmaa totuutta Jumalasta ja uskosta. Koska monet artikkelit herättävät enemmän kysymyksiä kuin pyrkivät antamaan vastauksia, tutkielman jälkipuheessa tarkastellaan samassa hengessä joitakin artikkeleita konservatiivisen raamatunlukijan näkökulmasta.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"/ ettei mitäin Coilta / homelta ja catzomattomudest turmellais" : kirkollisen esineistön inventointi Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa
Tammisto, Saana (2011)Merkittävä osa maamme kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta esineistöstä on seurakuntien omistuksessa. Usein seurakunnilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa, osaamista, aikaa tai tahtoa esineistönsä asianmukaiseen hoitoon ... -
Naisten mies : mieheyden diskursiivinen rakentuminen Me Naiset -lehden henkilökuvissa
Matikainen, Piia (2012) -
Kulutus ja hyvinvointi Me Naiset -lehden pääkirjoituksissa vuosina 2010 ja 2011
Laakkonen, Henna (2012)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, millainen kulutuksen ja hyvinvoinnin suhde on Me Naiset -lehden pääkirjoituksissa vuosina 2010 ja 2011. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mistä hyvinvointi pääkirjoitusten ... -
Naisten välisestä ystävyydestä : ystävyys Anna-lehden artikkeleissa 1960-2000 -luvuilla
Orell, Heini (2007)