Opettajaopiskelijoiden arvot liikunnanopetuksessa
Kangas, T. & Kyllönen, J. 2011. Opettajaopiskelijoiden arvot liikunnanopetuk-sessa. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, 90 sivua.
Tutkimuksessa selvitettiin opettajaopiskelijoiden liikunnanopetukseen liittämiä arvoja ja yleisiä elämänarvoja. Lisäksi tarkasteltiin liikunnanopetuksen arvojen yhteyksiä taustamuuttujiin, joita olivat sukupuoli, koulutusohjelma, sivuainesuuntautuneisuus, työkokemus koulusta, aiempi ammatillinen koulutus ja ikä. Tutkimukseen osallistui 78 kasvatustieteen perusopintojen kurssille osallistuvaa opettajaopiskelijaa, jotka olivat Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoita ja erityispedagogiikan opiskelijoita. Internetin kautta täytettävä kysely sisälsi arviointeja liikunnanopetuksen arvoista (68 osiota arvioituna 5-portaisella asteikolla), avoimia kysymyksiä liikunnanopetuksen arvoista ja yleisistä elämänarvoista sekä taustatietoja koskevia kysymyksiä.
Tulosten mukaan opettajaopiskelijat kokivat tärkeimmiksi liikunnanopetuksen arvoluokiksi liikunnan ilon, liikunnallisen elämäntavan ja sosiaalisuuden ja su-vaitsevaisuuden ja vähiten tärkeäksi arvoksi kilpailun. Liikunnanopetuksen ar-vot olivat yhteydessä taustamuuttujiin seuraavalla tavalla: naiset pitivät miehiä tärkeämpinä liikunnanopetuksenarvoina elämyksellisyyttä, perinteitä ja au-tonomiaa, ja yli 26-vuotiaat pitivät nuorempia vastaajia tärkeämpinä liikunnan-opetuksen arvoina tasa-arvoa, terveyttä, turvallisuutta ja käyttäytymistä. Opet-tajaopiskelijat, joilla oli aiempi ammatillinen koulutus, pitivät liikunnanopetuksen arvoina tasa-arvoa, turvallisuutta, käyttäytymistä, perinteitä, liikunnallista elämäntapaa ja elämyksellisyyttä tärkeämpinä kuin opiskelijat, joilla ei ollut aiempaa ammatillista koulutusta. Lisäksi havaittiin, että opettajaopiskelijat, jotka olivat kiinnostuneita valitsemaan opettajatutkintonsa sivuaineeksi liikunnan, korostivat muita opiskelijoita enemmän liikunnanopetuksen arvoina liikunnallista elämäntapaa ja liikunnan iloa. Avointen kysymysten tarkastelu toi täydentävää tietoa opettajaopiskeli-joiden arvoista. Tutkimuksen keskeisenä havaintona oli, että opettajaopintojaan aloittavien opiskelijoiden näkemyksen mukaan liikunnanopetuksen tärkeimpiä arvoja ovat liikunnan ilo ja liikunnallisen elämäntavan omaksuminen ja ko-keminen.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Ainahan on pakko istua sisällä ensin ja opetella ne sanat ennenku voidaan ruveta leikkimään" : kielten opettajaopiskelijoiden käsityksiä vieraan kielen opettamisesta ja oppimisesta
Hynninen, Lea (2015)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää alakouluikäisille lapsille tarkoitetun kielileirin ohjaajina toimineiden vieraiden kielten opettajaopiskelijoiden käsityksiä vieraan kielen opettamisesta ja oppimisesta. Vieraan ... -
Yläkoulun liikunnanopettajien käsityksiä ja kokemuksia oppilaiden autonomian tukemisesta liikunnanopetuksessa
Kavén, Sini; Isojoki, Enni (2021)Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläkoulun liikunnanopettajien käsityksiä ja kokemuksia oppilaiden autonomian tukemisesta liikunnanopetuksessa. Tavoitteena oli selvittää liikunnanopettajien omakohtaisia ... -
Yhteisöllisyyden vahvistamisen keinot liikunnanopetuksessa
Honkaniemi, Matias (2023)Pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli saada tietoa liikunnanopettajien käyttämistä yhteisöllisyyden vahvistamisen keinoista opetuksen yhteydessä. Samalla tarkoituksena oli kerätä tietoa opettajien näkökulmasta ... -
Tapaustutkimus liikuntaa opettavista luokanopettajista : opettajaksi sosiaalistumisen vaiheiden ja opetussuunnitelman vaikutus näkemyksiin ja tavoitteisiin liikunnanopetuksessa
Bäckström, Sara; Oulmane, Reda (2017)Bäckström, S. & Oulmane, R. 2017. Liikuntaa opettava luokanopettaja: Opettajaksi sosiaalis-tumisen vaiheiden ja opetussuunnitelman vaikutus näkemyksiin ja tavoitteisiin liikunnanope-tuksessa. Liikuntatieteellinen tiedekunta, ... -
Opettajien käsityksiä oppilaiden itsetunnon tukemisesta liikunnanopetuksessa
Ala-Mattinen, Emma (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien käsityksiä oppilaiden itsetunnon tukemisesta liikunnanopetuksessa. Ensimmäiseksi pyrittiin selvittämään, kuinka hyvin opettajat kokevat tunnistavansa oppilaiden ...