Lapsen etu vastaanottotoiminnan sosiaalityössä

Käsitys lapsen edusta on vahvistunut huomattavasti viimeisen kuluneen sadan vuoden aikana. Erityisesti näin on käynyt suhteessa lapseen itseensä. Tätä vahvistumista on tukenut mm. YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, joka velvoittaa viranomaiset ja lainsäätäjät ottamaan huomioon lapsen edun esisijaisuuden. Kaikissa sosiaalityön lapseen välittömästi, tai välillisesti, liittyvissä kysymyksissä harkinta kohdistuu tavalla, tai toisella aina lapsen etuun. Tästä huolimatta käsitettä, lapsen etu, ei ole missään yksiselitteisesti määritelty. Näin sosiaalityön normiohjaukseen perustuvaa ratkaisua on helppo perustella viittaamalla yleisesti ja epämääräisesti ”lapsen etuun”. Lapsen etua ei kuitenkaan saisi käsitellä tavalla, jossa se huomioidaan vain teoriassa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lapsen etua ja sen huomioimista sosiaalityön kontekstissa. Tämän empiirisen tutkimuksen kohdejoukko on Suomen vastaanottokeskuksissa turvapaikkaa hakevat lapset ja nuoret, jotka näin automaattisesti ovat sosiaalityön piirissä olematta kuitenkaan huostaanotettuja. Lapsiksi ja nuoriksi sekä sosiaalityön asiakkaiksi tässä lapsen etua tutkivassa tutkimuksessa määritellään (1) turvapaikkaa hakevat vastaanottotoiminnan asiakkaat, jotka ovat (2) Suomen lain mukaan alaikäisiä. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella lapsen etu -käsitteen määrittelyä vastaanottotoiminnan sosiaalityössä. Empiirisen aineiston analyysi tehtiin Delfoimenetelmää käyttäen. Tutkimusasetelmaksi valittiin paneeliasetelma, jossa käytettiin samoja panelisteja useampaan kertaan. Panelisteina toimivat Suomen vastaanottokeskusten sosiaalityöntekijät, joiden keskuudessa suoritettiin eri kokoonpanoilla kolme eri datankeruukertaa. Tutkimuksen tuloksena lapsen edun käsite tiivistyi neljään sanaan: ravinto, rauha, rakkaus, rajat= 4R. Sosiaalityöntekijöiden keskuudessa suoritetut Delfoin kolme kierrosta vahvisti, että lapsen etu -ajattelussa ja toteutumisessa on eroja riippuen siitä, onko lapsi sijoitettuna vastaanottotoiminnan aikuis- vai alaikäispuolelle. Tällä tutkimuksella on voitu osoittaa, että lapsen etu ei toteudu tasapuolisesti kaikkien lasten osalta. Syynä tähän on osoittaa, että lapsen etu ei toteudu tasapuolisesti kaikkien lasten osalta. Syynä tähän on vastaanottokeskusten erilainen toiminnan taso, sekä toisaalta vanhempien mukana tulleiden alaikäisten hyvinvoinnin riippuvuus lapsen omien vanhempien jaksamisesta prosessin aikana. Turvapaikanhakujärjestelmän vahvan valta, päättää yksilön ja perheen tulevaisuudesta.