Business intelligencen onnistumisen mittaaminen
Authors
Date
2011Access restrictions
This material has a restricted access due to copyright reasons.
Tsusoff, Anna
Business intelligencen onnistumisen mittaaminen
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010, 25 s.
Tietojärjestelmätiede, kandidaatin -tutkielma
Ohjaaja: Makkonen, Pekka
Tässä tutkielmassa on tarkoituksena kirjallisuuden perusteella selvittää business
intelligencen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä tarkastella miten business
intelligncen onnistumista voidaan mitata.
Business intelligencen onnistumiseen vaikuttavat monet seikat. Keskeistä
on saada johdon tuki business intelligence -hankkeelle. Lisäksi onnistumisen
kannalta on tärkeää myös se, että business intelligence -strategia ja liiketoiminnan
tavoitteet linjataan yhteen. Mittaamiselle on kaksi päätarkoitusta. Ensinnäkin
mittaamisen avulla voidaan todistaa, että BI on investoinnin arvoinen sijoitus
ja toiseksi BI :n toimintojen mittaaminen auttaa johtamaan BI -prosessia.
Aiheesta on tehty melko vähän tieteellistä tutkimusta, ja tutkimuksessa
selvisi, että business intelligencen onnistumisen mittaamiseen ei ole kehitetty
kaatavia malleja tai metodeita. Kuitenkin yleiset IT:n onnistumisen mittaamiseen
käytetyt mallit soveltuvat ainakin osittain myös business intelligencen onnistumisen
mittaamiseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kouluaan aloittavan lapsen emootiot epäonnistumisen ja onnistumisen oppimistilanteissa ja niiden mittaaminen
Haapala, Kati; Hietaniemi, Leena (2006) -
Business intelligencen käyttöönoton kriittiset menestystekijät
Schüler, Milka (2020)Business intelligence (BI) pitää sisällään teknologiat, prosessit ja metodit, jotka keräävät ja analysoivat liiketoimintadataa organisaation päätöksenteon tueksi. BI:ta hyödyntämällä organisaatio pystyy tekemään tosiasioihin ... -
Aikuissosiaalityöntekijöiden onnistumisen kokemuksia : sosiaalityön mandaatit muuttuvassa yhteiskunnassa
Vuotila, Tuija-Maarit (2019)Tässä pro-gradu tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden onnistumisen kokemuksia aikuissosiaalityössä. Tavoitteena on selvittää, millaisia tavoitteita aikuissosiaalityöstä on löydettävissä, kuinka nämä tavoitteet ... -
Johdon tietojärjestelmän onnistumisen edellytyksiä
Kivelä, Kari (1990) -
Erot sukupuolen ja luokka-asteen välillä onnistumisen kokemuksissa ja vertaiskokemuksissa yhteenlaskun sujuvuudessa ja lukemissujuvuudessa alakouluikäisillä oppilailla
Nummi, Minna (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alakouluikäisten 2–5- luokkalaisten tyttöjen ja poikien sekä luokka-asteen välisiä mahdollisia eroja oppilaiden onnistumisen kokemuksien (mastery experience) ja vertaiskokemuksien ...