"Mä tälleen nopsasti käytin sormia" : lasten laskustrategioiden kehitys ensimmäiseltä kolmannelle luokalle
Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia yhteen- ja vähennyslaskustrategioita sekä taidoiltaan heikot että tavanomaisesti suoriutuvat oppilaat käyttävät ja miten yhteenlaskustrategiat ovat kehittyneet ensimmäiseltä kolmannelle luokalle näillä kahdella ryhmällä. Laskustrategioiden kehitys etenee konkreettisen sormiin tukeutumisen ja luettelemisen kautta kohti abstrakteja mielessä tapahtuvia muistamiseen perustuvia strategioita.
Tutkimus toteutettiin yksilömittauksilla, joihin osallistui yhteensä kymmenen oppilasta. Heistä puolet kuului opettajien valitsemaan taidoiltaan heikkojen tutkimusryhmään ja puolet verrokkiryhmään. Mittaustilanteessa lapsilla teetettiin yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueelta 0-20. Tutkimustilanteessa tehtyjen havaintojen ja videoaineiston avulla lasten käyttämät laskustrategiat luokiteltiin eri luokkiin konkreettisista abstrakteihin strategioihin. Käytössä oli sekä ensimmäisen luokan aineisto yhteenlaskuista että kolmannen luokan aineisto yhteen- ja vähennyslaskuista. Lapsista luotiin laskijaprofiilit, joissa kuvataan heidän strategioiden käyttöään. Ryhmien ja yksilöiden välisiä eroja sekä strategioiden kehitystä havainnollistettiin laskustrategioiden tarkastelun kaksiulotteisen mallin avulla.
Verrokkiryhmäläisten käyttämien yhteenlaskustrategioiden kehityskulku oli pääpiirteissään suuntautunut konkreettisista abstrakteihin strategioihin. Sen sijaan tutkimusryhmäläisten kehityskulku oli poikkeavaa ja hyvin yksilöllistä. Strategioiden kehitys oli hitaampaa ja lapset luottivat vielä kolmannellakin luokalla vahvasti konkreettiseen tukeen. Kolmannen luokan vähennyslaskustrategioiden vertailussa oli havaittavissa sama ryhmien välinen ero. Taidoiltaan heikot laskijat ratkaisivat tehtävät käyttäen konkreettisempia strategioita kuin tavanomaisesti suoriutuvat lapset.
Kiinnittämällä huomiota lasten käyttämiin laskustrategioihin jo varhaisessa vaiheessa voitaisiin mahdollisesti ehkäistä myöhempää tuen tarvetta. Laskustrategioiden tarkastelun kaksiulotteista mallia voidaan hyödyntää opetuksessa uuden erityisopetuksen strategian periaatteiden mukaisesti pedagogisen selvityksen, tuen tarpeen määrittelyn ja kehityksen seurannan apuvälineenä.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2011
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201103011830Use this for linking
Language
Finnish