Suomen sähköntuotannon taloudelliset ja biofysikaaliset kustannukset ja skenaarioita fossiilisista energialähteistä irtautumiselle
Maailman energiajärjestelmä perustuu fossiilisen energialähteiden laajamittaiseen hyödyntämiseen, mikä lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ja kiihdyttää siten globaalia ilmastonmuutosta. Energian kysynnän kasvun ennustetaan jatkuvan tulevina vuosikymmeninä, mutta samalla fossiilisten energialähteiden resurssit käyvät yhä niukemmiksi, mikä pahentaa kysynnän ja tarjonnan välistä kuilua ja nostaa polttoaineiden hintoja. Siirtyminen pois fossiilisten energialähteiden käytöstä on siten välttämätöntä sekä ympäristöllisistä että saatavuuteen liittyvistä syitä. Osa taloustieteilijöistä on käyttänyt sekä taloudellista että biofysikaalista analyysia luonnonvarojen ja ihmisen hallitsemien prosessien arvottamiseen. Biofysikaaliset menetelmät pohjautuvat energia- ja materiaalivirtojen laskentaan ja ne perustuvat taloudellisten toimijoiden preferenssien sijasta tuotannon kustannuksiin, kuten klassisen taloustieteen arvoteoriassa ajateltiin (esim. Adam Smith; Ricardon ja Marxin työnarvon teoria). Biofysikaaliset mittarit ovat hyödyllisiä etenkin luonnonvarojen kulutuksen ja kestävän tuotannon arvioimisessa. Tässä työssä pyrittiin taloudellisen ja biofysikaalisen analyysin yhdistämiseen arvioimalla Suomen sähköntuotannon suoria taloudellisia ja biofysikaalisia (fossiilinen energia ja emergia) kustannuksia sekä hiilidioksidipäästöjä sekä laitos- että kansantalouden tasolla. Lisäksi Suomen sähköntuotannon tulevaisuudelle vuosille 2025 ja 2050 luotiin skenaarioita, joissa fossiilista energiaa korvattiin ei-fossiilisella energialla, eli uusituvilla energialähteillä (tuulivoimalla ja puupolttoaineilla), turpeella ja ydinvoimalla tämän hetken teknisten ja ekologisten mahdollisuuksien rajoissa. Skenaarioanalyysin pohjalta voidaan Suomelle suosittaa monipuoliseen energiantuotantoon ja paikallisten, uusiutuvien energialähteiden kestävälle hyödyntämiselle perustuvaa energiapolitiikkaa. Energiaturvallisuuden kannalta mahdollisimman hajautettu energiantuotanto, energiatehokkuuden parantaminen ja kestävä energiankulutus on tärkeää. Jatkotutkimusta tarvitaan selvittämään, mikä energiantuotantoyhdistelmä minimoisi sähköntuotannon sekä kansantaloudelliset kustannukset että ympäristökuormituksen. Lisätutkimusta kaivataan myös arvioimaan eri ohjauskeinojen, kuten verotuksen ja syöttötariffien, vaikutusta tulevaisuuden energiaratkaisuihin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Työ, talous ja yliopisto : Jaakko Pehkonen 50 vuotta
Heimonen, Kari; Tervo, Hannu; Vänskä-Kauhanen, Tarja; Yläoutinen, Sami; Nevalainen, Lea; Haapanen, Mika; Wollenberg, Marja (Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, 2010) -
Bioenergian potentiaalitarkastelu Pirkanmaan alueelta - energiaomavaraisuuden jäljillä
Kinnunen, Miia (2011)Energiaomavaraisuuteen ei Suomessa ole juurikaan kiinnitetty huomiota edullisen tuontienergian aikana. Kuitenkin useat kansainväliset tahot painottavat tarvetta siirtyä kohti energiaomavaraisempaa ja hajautetumpaa ... -
Biomassan kaasutus sähköksi, lämmöksi ja biopolttoaineiksi : HighBio-projektijulkaisu
Lassi, Ulla; Wikman, Bodil (Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, 2011) -
Förgasning av biomassa till värme, elektricitet och biobränslen : publikation för HighBio-projektet
Lassi, Ulla; Wikman, Bodil (Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, 2011) -
Biomass gasification to heat, electricity and biofuels : HighBio project publication
Lassi, Ulla; Wikman, Bodil (University of Jyväskylä, Kokkola university consortium Chydenius, 2011)