Graduate employment : career expectations of University of Jyväskylä students in languages
Abstract
Akateeminen työympäristö on kohdannut viime vuosina suuria muutoksia. Teknologioiden kehitys on mahdollistanut, mutta myös samalla vaatinut, että korkeakoulutuksesta on tullut osa yhä useamman suomalaisen elämää. Työelämässä pärjääminen vaatii akateemisilta asiantuntijoilta erilaisia kvalifikaatioita ja kompetensseja. Pysyäkseen työympäristöjen kehityksessä mukana myös korkeakoulujen täytyy kehittää tarjoamaansa opetusta.
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää minkälaisia uraodotuksia Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen pääaineopiskelijoilla on. Kyselylomakkeen avulla saatiin tietoa yhteensä 368 opiskelijalta. Tutkimus toteutettiin pääosin kvantitatiivisia menetelmiä käyttäen ja vain muutamaa avointa kysymystä tarkasteltiin kvalitatiivisesti. Tulososio jaettiin neljään osaan kunkin tutkimuskysymyksen mukaisesti, jotka käsittelivät opiskeluun liittyviä odotuksia, ammattikuvan muodostumista opintojen aikana, opiskelijoiden käsityksiä työelämän vaatimista tärkeimmistä ominaisuuksista ja valmiuksista sekä opintojen työelämään antamia valmiuksia.
Tärkeimmät syyt opinto-ohjelman valitsemiseen olivat olleet kiinnostus alaa kohtaan ja halu saada tutkinto sekä ammatti. Enemmistö opiskelijoista oli tyytyväisiä opinto-ohjelmaansa. Puolet vastaajista oli jo varma tulevasta ammatistaan ja opettajan tehtävät oli mainittu useimmin. Kuitenkin yli puolet vastaajista oli huolissaan työllistymisestään. Eniten mielikuvaan työllistymisestä olivat vaikuttaneet pää- ja sivuaineopinnot. Työllistymisen kannalta olennaisimmiksi ominaisuuksiksi ja valmiuksiksi vastaajat valitsivat kommunikointitaidot ja motivaation. Työkokemusta arvostettiin yllättävän vähän. Opintojen vastaavuuteen työelämän vaatimuksien kanssa oltiin melko tyytyväisiä. Yleisesti ottaen opintoja haluttiin kehittää enemmän käytännönläheisempään suuntaan.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2010
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201008032391Käytä tätä linkitykseen.
Language
English