Upper secondary school students as speakers of English and Swedish : Speaking outside the school and language self

 Suullinen kielitaito on tärkeää nykypäivän kansainvälisessä maailmassa. Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten abiturientit puhuvat englantia ja ruotsia koulun ulkopuolella, ja kuinka he näkevät itsensä näiden kielten puhujina. Tutkielman viitekehys muodostui hyvän suullisen kielitaidon määrittelystä kommunikatiivisen kompetenssin käsitteen avulla, kieliminä-käsitteen kuvailusta sekä aiemmista tutkimuksista, joissa on selvitty suomalaisten englannin ja ruotsin puhumista. Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska lukioihin on tulossa uusi suullisen kielitaidon kurssi syksyllä 2010. Aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn vastasi 30 abiturienttia jyväskyläläisestä lukiosta. Kyselylomakkeessa oli suljettuja ja avoimia kysymyksiä sekä väittämiä, joihin abiturientit vastasivat Likertin asteikon mukaan. Vertailun mahdollistamiseksi englannin ja ruotsin puhumista koskevat kysymykset olivat keskenään samanlaisia. Kyselyn tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti kuvailemalla vastauksia ja etsimällä niistä yhteisiä piirteitä, mutta analyysi sisälsi myös kvantitatiivisen analyysin piirteitä, kuten prosenttiosuuksien laskentaa. Pääpaino on englannin ja ruotsin vertailussa. Abiturientit olivat puhuneet englantia useammin kuin ruotsia koulun ulkopuolella niin kotimaassa, ulkomailla kuin internetissäkin. Helpointa sekä englannin että ruotsin puhumisessa oli sanojen muistaminen ja vaikeinta oli englannissa ääntäminen ja ruotsissa kielioppi. Abiturientit luottivat itseensä enemmän englannin kuin ruotsin puhujina. Pojat luottivat itseensä selkeästi enemmän kuin tytöt. Tytöt myönsivät poikia useammin jännittävänsä puhumista ja pitivät itseään poikia harvemmin yhtä hyvinä puhujina kuin luokkakaverit. Vaikka abiturientit puhuvat englantia usein koulun ulkopuolella, kaipasivat he useammin lisää mahdollisuuksia puhua sitä kuin ruotsia. Tytöt olivat poikia innokkaampia saamaan lisää mahdollisuuksia puhua ruotsia. Sen sijaan pojat halusivat tyttöjä useammin saavuttaa englannin kielessä syntyperäisen puhujan kaltaisen ääntämyksen. Kokonaisuudessaan syntyperäisen puhujan kaltainen ääntämys oli tavoitellumpi englannissa kuin ruotsissa. Kun abiturientit ryhmiteltiin kieliminän mukaan, englannin puhumisen osalta suurin ryhmä oli selkeästi oppilaat, jotka pitivät kielen puhumisesta ja jotka myös luottivat itseensä sen puhujina. Ruotsin kielessä suurimmat ryhmät olivat kielen puhumisesta pitävät ja itseensä luottavat sekä opiskelijat, jotka eivät pitäneet puhumisesta, eivätkä luottaneet itseensä puhujina.