Show simple item record

dc.contributor.authorLaihonen, Miikka
dc.date.accessioned2010-04-14T06:57:09Z
dc.date.available2010-04-14T06:57:09Z
dc.date.issued2010
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/23198
dc.description.abstractTutkimuksen aihe on musiikkia harrastavien urheilijoiden motivaatio soittoharjoitteluun. Tarkoitus oli selvittää, millaisella motivaatiolla ja systeemillä harjoitteluun tottuneet urheilijat harjoittelevat musiikin puolella. Esimerkiksi siirtävätkö nämä urheilijat tietotaitoaan harjoittelusta urheilusta myös musiikkiin. Tutkimus tehtiin avoimena haastatteluna ja tutkimusmateriaali analysoitiin sisällönanalyysillä. Haastateltavien valintakriteereihin kuului se, että he ovat jossain vaiheessa elämäänsä harjoitelleet ammattilaisen tavoin. Tämä kriteeri kohdistui urheilun saralle. Soittoharrastuksen vakavuudella ei ollut merkitystä. Tutkimukseen sopivat yhtälailla musiikin ammattilaiset kuin vasta-alkajat. Taustakirjallisuutena työssä oli motivaatiotutkimusta monelta eri alalta. Motivaatio-osion ensimmäinen luku kertoo motivaatiosta yleensä ja alan kehittymisestä. Toinen luku pureutuu motivaatiotutkimukseen urheilun puolella ja kolmas liittyy musiikkiin. Tärkeimmäksi tutkimustulokseksi muodostui pitkäjänteisyys. Jokainen haastateltavista painotti pitkäjänteisyyden merkitystä sekä urheilussa että musiikissa. Suuria tuloksia ei voi odottaa heti, vaan pitää olla malttia tehdä perustyötä. Tärkeäksi asiaksi haastateltavat nostivat hyvien tavoitteiden asettamisen. Urheilussa ja musiikissa pitää olla selkeä päämäärä, mitä haluaa joskus osata tai mihin haluaa pyrkiä. Näille suurille maaleille taas pitää asettaa hyvät välitavoitteet. Ammattimaisen urheiluharrastuksen hyötyinä musiikkiharrastusta ajatellen haastateltavat pitivät kovan työnteon oppimista ja motoriikan kehittymistä. Soittaminen ja laulaminen vaatii tietynlaista fyysistä osaamista, samoin kuin urheilussa vaaditaan. Vaikka haastateltavilla olisi tietotaito laadukkaaseen harjoitteluun, niin se ammattimainen harjoittelu ei ole heille pääasia musiikissa. Tärkeäksi asiaksi tutkittavien osalta nousi se, että soittaminen on mukavaa ja virkistävää. Harjoittelun pitäisi olla nautinnollista ja siinä sivussa kehittävää.en
dc.language.isofin
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.subject.otherMusiikkikasvatus
dc.subject.othermotivaatio
dc.subject.otherurheilu
dc.titleMusiikkia harrastavien urheilijoiden motivaatio soittoharjoitteluun
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201004141514
dc.type.dcmitypeTexten
dc.type.ontasotBachelor's thesisen
dc.type.ontasotKandidaatintutkielmafi
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.laitosMusiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Music, Art and Culture Studiesen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.rights.accesslevelopenAccessen


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record