Alueellisen työttömyyden pysyvyys Suomessa

Abstract

Tässä tutkimuksessa selvitettiin alueellisen työttömyyden ja työttömyyserojen ajallista kehitystä, rakennetta ja pysyvyyttä sekä alueellisten työmarkkinoiden toimivuutta. Myös syitä pysyvyyden esiintymiselle tutkittiin. Tarkasteltavia alueyksiköitä olivat seutukunnat. Työttömyyden ajallista kehitystä, rakennetta ja pysyvyyttä tutkittiin keskihajonnan, variaatiokertoimen, niin kutsuttujen Markovin siirtymämatriisien ja autoregressiivisten mallien avulla. Pysyvyyden syitä etsittiin mallinnuksen avulla. Analyysin pohjana toimi kaksi erillistä Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen aineistoista muodostettua paneeliaineistoa. Mallinnuksen aineisto oli vuosilta 1998–2007. Muut analyysit suoritettiin vuodet 1991–2008 kattavalla aineistolla. Alueellinen työttömyys ja työttömyyserot osoittautuivat pysyviksi. Kehitys on enimmäkseen noudattanut normaalia syklistä käyttäytymistä: matalasuhdanteen aikana suhteelliset erot pienenivät ja absoluuttiset erot suurenivat. Myös muutamia poikkeuksellisia ajanjaksoja ilmeni. Työttömyyden alueellinen rakenne on pysyvä: Markovin siirtymämatriisien mukaan seutukuntien suhteelliset asemat säilyivät sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä suhteellinen vaihtuvuus lisääntyy ja pysyvyys vähenee. Analyysissa saatiin evidenssiä sekä alueiden välisen konvergenssin puolesta että sitä vastaan. Korkea koulutustaso, parhaaseen työikään kuuluvien suuri osuus väestöstä, yksityisen sektorin suuri osuus, korkea omistusasumisen aste, korkea talouskasvu sekä voimakas tulomuutto osoittautuivat alueellisen työmarkkinoiden toimivuuden kannalta suotuisiksi tekijöiksi. Työmarkkinoita jäykistäviä tekijöitä ovat nuorten ja ikääntyneiden suuri osuus, korkea vuokralla asumisen aste, korkea lähtömuutto ja julkisen sektorin suuri osuus. Evidenssiä on sekä epätasapaino- että tasapainoteorian puolesta. Enemmän tukea sai epätasapainoteoria.