Kenttätyön kaanon ja kaaos : metodit ja emootiot uskontoetnografiassa

Abstract

Artikkelissa pohditaan etnografista kenttätyötä ja sen kokemista aloittelevan tutkijan näkökulmasta. Hänninen käyttää esimerkkinä omaa kokemustaan kenttätyöstä Napolissa, jossa hän keräsi pro gradu -aineistoaan kaupungin uskonnollisista ilmiöistä. Artikkelissaan hän integroi omaa kenttäkokemustaan etnologian, kulttuuriantropologian ja uskontotieteen kenttämetodioppaiden kaanoniin. Mikä on ero akatemisen kenttätyöopetuksen ja käytännön välillä? Artikkelissa korostetaan, että kenttätyö ei suinkaan ole pelkkää metodien teknistä soveltamista, haastatteluja, havainnointia, valokuvausta ja kenttämuistiinpanoja. Kenttätyö on elämää kentällä, täynnä kokemuksia ja tunnetiloja suhteessa informantteihin ja tutkijan persoonaan. Artikkeli on tärkeä puheenvuoro siitä, kuinka kenttätyö etenkin arkkityyppisessä kontekstissaan eli vieraassa maassa ja vieraalla kielellä suoritettuna on tutkijalle hyvin paljon enenmmän kuin metodioppaat ja toisaalta tutkimusraportit antavat ymmärtää. Kentällä eläminen on kokonaisvaltainen elämys erilaisine tunteineen, jotka väistämättä vaikuttavat tutkimuksen etenemiseen ja tuloksiin. Tästä ainakin aiemmassa metodikirjallisuudessa usein vaietusta aiheesta Hänninen tuo esiin omaan kokemukseensa pohjautuvan näkemyksensä tuoden esille mm. sen, että tutkijan ammattitaito karttuu nimenomaan kokemuksen, ei pelkän kirjaviisauden perusteella.