Ecological traits as determinants of extinction risk and distribution change in lepidoptera

Abstract

Lajeja häviää nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin maapallon historiassa. Lajit eivät kuitenkaan häviä sattumanvaraisesti, vaan niiden ekologiset piirteet vaikuttavat siihen, kuinka hyvin ne kestävät erilaisia uhkatekijöitä.Yksi luonnonsuojelubiologian tärkeimmistä tavoitteista onkin löytää ne lajikohtaiset ekologiset ominaisuudet, jotka altistavat lajit taantumiselle ja sukupuuttoriskille.Niina Mattila selvitti väitöskirjatutkimuksessaan, mitkä ekologiset ominaisuudet vaikuttavat yöperhosten, mittareiden ja päiväperhosten sukupuuttoriskiin ja taantumiseen Suomessa. Lisäksi Mattila tutki mihin ilmansuuntaan päiväperhosten levinneisyys Suomessa on muuttunut ja vaikuttavatko lajien ekologiset ominaisuudet levinneisyyden muutokseen.- Riskien ennustaminen vaatii tarkkaa tietoa lajin ekologiasta, levinneisyydestä ja levinneisyyden muutoksista. Suomessa perhosten kohdalla tilanne on erinomaisen hyvä, sillä perhoslajisto on hyvin tunnettu, ja laaja perhosharrastajajoukko on ollut innokas tallentamaan havaintojaan, Mattila kertoo.Tutkimuksen selkein tulos on se, että kaikissa perhosryhmissä vain yhtä ravintokasvia syömään erikoistuneet lajit ovat kiistatta taantuneet eniten ja ovat suurimassa riskissä kuolla sukupuuttoon. Ekologinen erikoistuminen on siis altistava tekijä jota voidaan käyttää arvioitaessa lajin uhanalaisuutta.- Useiden perhoslajien ekologisen erikoistumisen aste tunnetaan maailmanlaajuisesti, ja sen vuoksi tämä muuttuja tulisi ilman muuta sisällyttää yhdeksi kriteeriksi arvioitaessa lajien uhanalaisuutta, Mattila painottaa.Mattila selvitti myös päiväperhosten levinneisyyden muutosta ja muutoksen suuntaa. Pääsääntöisesti päiväperhosten levinneisyys on siirtynyt koilliseen, todennäköisesti ilmastonmuutoksen mukana. Huolestuttavaa tuloksissa on se, että uhanalaisten päiväperhoslajien levinneisyydessä ei ole tapahtunut vastaavaa siirtymää.- Lajien siirtymisessä voidaan nähdä merkkejä siirtymisestä ilmaston mukana. Eniten siirtyneillä lajeilla on ominaisuuksia, kuten hyvä leviämiskyky, jotka mahdollistavat leviämisen ilmaston lämpenemisen mukana. Uhanalaisten lajien levinneisyys ei ole siirtynyt, ja tämä johtuu siitä että uhanalaisilla lajeja rajoittaa niille ominainen huono leviämiskyky sekä ekologinen erikoistuneisuus, joka johtaa helposti sopivien elinympäristöjen puutteeseen, Mattila toteaa. Suomen lajien uhanalaisuutta on arvioitu Maailman Luonnonsuojeluliiton (IUCN) laatiman uhanalaisuusluokituksen avulla. Tämä luokitus perustuu kuitenkin vain määrällisille muuttujille, kuten lajin populaatiokoolle ja levinneisyydelle tai näiden muutoksille.- Jos kriteereihin sisällytettäisiin myös ekologisia tekijöitä, riskinarviointi tarkentuisi ja suojelua voitaisiin suunnata hyvissä ajoin niihin lajeihin jotka eivät vielä ole taantuneet, mutta ovat vaarassa taantua, Mattila kertoo.Tutkimuksessa hyödynnettiin Suomen perhoslajistosta kerättyä runsasta kirjallisuustietoa, kuten Suomen suurperhosatlasta, johon on kerätty perhoshavaintoja 250 vuoden pituiselta ajanjaksolta.

Anthropogenic threats have led to a massive worldwide loss of biodiversity. However, species are not equally at risk of extinction but species specific ecological traits determine how well the species is able to withstand threats to which it is exposed to. For successful conservation of species it is important to identify those ecological traits that predispose species to extinction risk and distribution decline. By indentifying the predisposing traits we can predict which species are most prone to decline and become threatened or even extinct. At the same time we also gain understanding of the reasons behind declines that provide a basis for proactive conservation. In this thesis, I studied three Finnish Lepidopteran taxa: noctuid moths, geometrid moths and butterflies. My aim was to determine ecological traits that predispose these taxa to extinction risk and distribution change. I also investigated ecological traits that promote range shift in butterflies. Many traits seemed to predict extinction risk and distribution change and these traits could be used in risk assessments. However, most traits that I found can be used only in national inspections because they are sensitive to climatical and environmental factors that vary between geographical locations. I suggest that from the set that I studied, only one ecological trait, larval specificity, could be used more broadly. The most widely recognized system for ranking species according to their estimated extinction risk, IUCN red list categorization system, is exclusively based on quantitative measures of populations and ignores ecological traits. I suggest that species specific ecological data should also be used to improve the accuracy of the IUCN extinction risk assessments.