A Frame of you : characters in graphic novels

Abstract

Tutkimuksessa pohditaan henkilöhahmojen rakentumista, merkitystä ja ontologiaa sarjakuvan, erityisesti angloamerikkalaisen sarjakuvaromaanin moniulotteisissa merkkiympäristöissä. Ensisijaisena tarkastelupisteenä toimivat lukijan kognitiot: millaisista elementeistä henkilöhahmot rakennetaan, millainen suhde niihin muodostuu ja miten nämä ilmiöt eroavat kirjallisuuden tuottamista rakentelu- ja samastumisprosesseista – kirjallisuuden henkilöhahmoista.

Työ etenee teorioiden vertailusta ja soveltamisesta havainnollistavaan lähilukuun. E.M. Forsterin, W.J.Harveyn, Baruch Hochmanin ja Aleid Fokkeman kirjallisuudentutkimuksen piirissä kehitettyjä henkilöhahmoteorioita tarkastelemalla muodostetaan aluksi mahdollisimman kattava ja käyttökelpoinen käsitys siitä, mitä henkilöhahmolla yleensä tarkoitetaan. Tutkimus hyödyntää erityisesti Hochmanin kehittämää kognitiivista mallia, jonka mukaan henkilöhahmo on yhtäaikaisesti sekä kirjallisen teoksen rakenne että se yksilöllinen, joustava skeema, jonka lukija tästä tekstuaalisesta datasta muodostaa. Tätä henkilöhahmokäsitystä tarkastellaan sitten sarjakuvan erityispiirteiden, esimerkiksi julkaisukäytänteiden, kuvasisällön ja aukkoisen kerrontarakenteen lävitse. Sarjakuvateoreettinen osuus tukeutuu erityisesti Scott McCloudin näkemyksiin sarjakuvan kerrontamekanismeista. Lopuksi havaintoja testataan ja konkretisoidaan kolmen klassikkoaseman saavuttaneen sarjakuvaromaanin Neil Gaimanin The Sandmanin, Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmenin sekä Art Spiegelmanin Mausin turvin.

Tarkastelu osoittaa muun muassa, että kuvan ja sanan kaksoiskoodaus ei välttämättä jyrkennä rajaa henkilöhahmon fyysisen todellisuuden ja sisäisen maailman välillä. Päinvastoin, erilaiset merkkijärjestelmät voivat sekoittua sarjakuvissa niin perinpohjaisesti, että eroa ulkoisten, diegeettisesti todellisten piirteiden ja subjektiivisten tai figuratiivisten visualisointien välillä voi olla vaikea nähdä. Kuvan ja sanan yhteistyö on tosin omiaan vahvistamaan henkilöhahmojen koherenssia, mikä onkin sarjakuvien tiimityöskentelyn ja fragmentaarisuuden nimeen vannovassa maailmassa tarpeen. Fragmentaarisuus kääntyy helposti jopa henkilöhahmojen eduksi, sillä se antaa lukijalle runsaasti tilaa osallistua ja samastua hahmojen seikkailuihin.