Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 : opettajien täydennyskoulutus 2005 ja seuranta 1998-2005

DSpace/Manakin Repository

Show simple item record

dc.contributor.author Piesanen, Ellen
dc.contributor.author Kiviniemi, Ulla
dc.contributor.author Valkonen, Sakari
dc.date.accessioned 2012-05-03T13:03:35Z
dc.date.available 2012-05-03T13:03:35Z
dc.date.issued 2006
dc.identifier.isbn 978-951-39-3116-2
dc.identifier.uri http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-3116-2 en
dc.identifier.uri http://hdl.handle.net/123456789/37763
dc.description.abstract Käsillä oleva julkaisu pohjautuu opetusministeriön vuonna 2001 julkaiseman Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman valtakunnallisen seuranta- ja arviointihankeen opetushenkilöstön täydennyskoulutusta koskevan osuuden tuloksiin. Hankkeen tarkoituksena oli arvioida täydennyskoulutuksen tämän hetken tilaa ja kehittämisohjelmassa mainittujen suositusten toteutumista sekä tarkastella opettajien täydennyskoulutuksessa tapahtuneita muutoksia seurantajakson aikana. Perusopetusta koskeva osuus raportoidaan erillisenä julkaisuna. Opetushenkilöstön täydennyskoulutusta koskeva aineisto kerättiin opettajilta (n = 2047), rehtoreilta (n = 364) sekä kuntien opetustoimen johdolta (n = 206). Lisäksi kerättiin haastatteluaineisto (n = 42) opettajien täydennyskoulutuksen eri toimijoilta, mm. opetusministeriöstä, Opetushallituksesta, lääneiltä, kunnilta sekä koulutuksen tarjoajilta. Seuranta-aineistona oli Opetushallituksen toteuttaman täydennyskoulutustutkimuksen aineisto vuodelta 1998. Seurantajakson aikana opettajien täydennyskoulutukseen osallistuminen on vähentynyt, vaikka lyhyiden koulutusjaksojen määrä onkin lisääntynyt. Rehtorit olivat saaneet opettajia enemmän pitkäkestoisempaa koulutusta. Vuoden 2003 alun jälkeen opettajista 11,3 % ja rehtoreista 0,9 % ei ollut saanut lainkaan täydennyskoulutusta. Myös vapaa-ajan käyttö täydennyskoulutukseen on vähentynyt. Täydennyskoulutukseen osallistumiselle on monia esteitä, kuten koulutuksen saavutettavuus, koulutustarjonnan sopimattomuus omiin tarpeisiin sekä motivaatio- ja asennekysymykset, joihin kaikkiin voidaan kuntien ja oppilaitosten toimenpiteillä vaikuttaa. Kunnilla on myös erilaiset resurssit ja mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa opettajien täydennyskoulutusta. Tiukentuneen taloudellisen tilanteen myötä alueellisen ja seutukunnallisen yhteistyön kehittämistä tulisi pikaisesti lisätä, minkä avulla voitaisiin myös opetushenkilöstön täydennyskoulutukselle luoda uusia mahdollisuuksia. Useat kunnat kaipasivat ulkopuolista apua pitkäjänteisten kunta- ja koulukohtaisten täydennyskoulutussuunnitelmien kekoon. Kaikissa oppilaitosmuodoissa opettajien keskeisimmät täydennyskoulutustarpeet liittyvät aine- ja alakohtaisen osaamisen kehittämiseen, mutta niiden lisäksi korostuvat myös erityisopetukseen, monikulttuurisuuteen, erilaisuuden kohtaamiseen, yhteisöllisyyden kehittämiseen, tieto- ja viestintätekniseen osaamiseen sekä ohjaukseen liittyvät koulutustarpeet. Kuntien opetustoimen johto piti kaikkia opettajien täydennyskoulutuksen sisältöalueita tärkeämpinä kuin opettajat itse. Rehtoreiden koulutustarpeissa korostuivat henkilöstö- ja pedagoginen johtaminen sekä oppilaitoksen kehittäminen. Näistä kaikista täydennyskoulutuksen tulee huolehtia myös jatkossa. Oppilaitosmuodoittain tarkasteltuna lukioissa korostuivat tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät koulutustarpeet, peruskouluissa oppilaan tukemiseen sekä hallinnollisiin asioihin liittyvät koulutustarpeet, ammatillisissa oppilaitoksissa niin ikään tieto- ja viestintätekninen koulutus sekä opettajan työn tukemiseen liittyvät asiat ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa monikulttuurisuuteen liittyvät koulutustarpeet. Kehittämisohjelmassa mainitut täydennyskoulutussuositukset on pyritty ottamaan huomioon valtionhallinnon rahoittamaa koulutustarjontaa suunniteltaessa. Ne ovat osoittautuneet tärkeiksi ohjenuoriksi, joiden toteutumista tulisi edelleenkin edistää. Monikaan suosituksista ei ole kuitenkaan vielä kovin hyvin käytännössä toteutunut. Opettajilla ja rehtoreilla samoin kuin kunnan opetustoimen johdolla oli useimmiten eri näkemys suositusten toteutumisesta. Ainoat väittämät, joissa opettajat katsoivat suositusten toteutuneen rehtoreita paremmin, liittyivät henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman olemassaoloon sekä siihen, että koulutus liittyi omaan täydennyskoulutussuunnitelmaan, vaikkakin kokonaisuutta tarkastellen kumpikin näki täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuuden olevan heikohkoa. Suosituksista parhaiten näyttävät toteutuneen asenteisiin liittyvät väittämät: Niin opettajat kuin rehtoritkin pitävät tärkeänä ammatillisen osaamisen päivittämistä, ja näkivät täydennyskoulutuksen merkityksen myös työssä jaksamisen kannalta. Rehtoreiden näkemyksen mukaan täydennyskoulutuksen liittyminen kiinteästi oppilaitoksen kehittämistyöhön on toteutunut suhteellisen hyvin, samoin kuin täydennyskoulutuksen painopisteen siirtyminen yksilön kehittämisestä työyhteisön kehittämiseen. Opettajat eivät katsoneet noiden toteutuneen yhtä hyvin. Opettajat ja rehtorit näkivät opettajien peruskoulutuksen sisältöjen kattavan hyvin ne tarpeet, jotka opetustyötään aloittava opettaja kohtaa, sen sijaan opetustoimen johto oli tästä eri mieltä. Täydennyskoulutuksen ei katsottu riittävästi tukevan opettajan tai rehtorin työtä. Kaikissa oppilaitosmuodoissa oli rehtoreita, joilta puuttui johtamiskoulutus – koko rehtoriaineistossa heitä oli 14 %. Myöskään opettajien tasa-arvoisuus täydennyskoulutustarjonnan osalta ei näytä vielä toteutuneen tarpeeksi hyvin. Täydennyskoulutuksen järjestäminen yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden ja ylläpitäjätahojen kesken on heikohkoa. Näin ollen alueellisen ja seutukunnallisen tai jopa valtakunnallisen yhteistyön kehittäminen olisi välttämätöntä. Valtakunnallisten uudistusten huomioiminen täydennyskoulutustarjonnassa on toteutunut rehtoreiden mielestä jossain määrin, opettajien mielestä ei juurikaan. Opetushenkilöstön täydennyskoulutuksella on merkittävä asema opettajien ja rehtoreiden ammatillisen osaamisen päivittämisessä samoin kuin henkilökohtaisen sekä oman työyhteisön hyvinvoinnin lisäämisessä. Täydennyskoulutuksen tarpeet vaihtelevat työuran eri vaiheissa, mutta ovat mukana koko sen ajan. Valtionhallinnon täydennyskoulutussuunnitelmien pohjana tulisikin olla kokonaisvaltainen koulutustarpeiden kartoitus sekä täydennyskoulutuksen vaikuttavuuden arviointi. Näistä olisi hyötyä täydennyskoulutuksen tulevien painopistealueiden määrittelyssä. Opettajuus tulisi nähdä kehittyvän elinikäisen oppimisen mallilla, jolloin työelämään siirtymisen jälkeen tapahtuu jatkuvaa omaehtoista itsensä, oman työn sekä koko työyhteisön kehittämistä. Tällöin kouluttautumisen tulisi entistä enemmän pohjautua kokonaisvaltaisiin, laaja-alaisiin ja pitkäkestoisiin henkilökohtaisiin ja oppilaitoskohtaisiin kehittymis- ja täydennyskoulutussuunnitelmiin, joiden käyttöönottoa tulisi aiempaa ponnekkaammin edistää. fi
dc.format.extent 200 s.
dc.language.iso eng
dc.publisher Koulutuksen tutkimuslaitos
dc.relation.ispartofseries Tutkimusselosteita / Koulutuksen tutkimuslaitos;1456-5153;29
dc.title Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 : opettajien täydennyskoulutus 2005 ja seuranta 1998-2005
dc.type Book en
dc.identifier.urn URN:ISBN:978-951-39-3116-2
dc.subject.ysa opettajankoulutus
dc.subject.ysa täydennyskoulutus
dc.subject.ysa opettajat
dc.subject.ysa rehtorit
dc.subject.ysa opetustoimi
dc.subject.ysa koulutustarve
dc.subject.ysa kehittäminen
dc.subject.ysa seuranta
dc.subject.ysa arviointi

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record