Se on yhteistä työtä : alueellisen erityislastentarhanopettajan työn muotoutuminen lähipäiväkodissa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut tuottaa tietoa alueellisen erityislastentarhanopettajan (alue-elto) työn muotoutumisesta tavallisen päivähoidon arkiympäristössä sekä päiväkotien kasvatushenkilöstön arvioista koskien alue-elton työtä ja yhteistyötä hänen kanssaan. Tutkimus on tehty toimintatutkimuksena. Tutkimuksessa kuvataan alue-elton ajankäyttöä ja työtehtäviä sisällöllisesti. Tutkimuksen aineistona on alue-eltojen työajanseuranta runsaan vuoden ajalta. Työajanseurannassa alue-eltot kuvailivat työtehtäviään 15 minuutin tarkkuudella yhden viikon ajan kuukaudessa lokakuusta 2000 joulukuuhun 2001. Alue-eltot vastasivat kyselyyn kokemuksistaan vuosina 2001 ja 2006. Kyselyssä he myös arvioivat työajan käyttöään. Kyselyt ja alue-eltojen perjantaipalaverien keskustelupöytäkirjat täydentävät työajanseurannasta muodostunutta kuvaa alue-elton työstä. Tulosten mukaan alue-eltot työskentelevät päiväkotien lapsiryhmissä samanlaisin toimintatavoin kuin muukin hoito- ja kasvatushenkilöstö, erityisesti lastentarhanopettajat. Samanaikaisohjaus yhdessä muun henkilöstön kanssa ohjatuissa tilanteissa, päivittäin toistuvissa tilanteissa ja lasten leikeissä ja muissa toiminnoissa muodosti suurimman osan alue-eltojen työstä päiväkodin lapsiryhmissä. Alue-eltot myös ohjasivat monen sisältöisiä pienryhmiä. Alue-eltojen ohjaamissa pienryhmissä korostuivat leikki ja liikunta. Keskusteluja päivähoidon henkilöstön kanssa alue-eltot kävivät erityisesti ryhmien tiimipalavereissa. Koko päiväkodin kehittämistilaisuuksissa alue-eltot olivat mukana harvemmin. Alue-eltot osallistuivat yhteistyöhön vanhempien kanssa sekä moniammatilli-siin keskusteluihin. Yksi alue-eltojen työmuodoista oli varhaisvuosien erityis-kasvatuksen osaamisen jakaminen, joka toteutui sekä yhteisessä työssä lapsiryhmissä ja keskusteluissa että tutkimusalueella kehitetyn osaamisverkoston kautta. Inklusiivisen opettajuuden mukaisesti alue-eltot työskentelivät kaikkien lasten kanssa, joten erityistä tukea tarvitsevat lapset eivät leimaantuneet. Päiväkotien hoito- ja kasvatushenkilöstön arvioita alue-elton työstä ja yh-teistyöstä alue-elton kanssa on kerätty vuosittaisilla kyselyillä ajanjaksolla 1999 – 2005. Tulosten mukaan kasvattajat arvioivat alue-elton osallistumisen työskentelyyn lapsiryhmässä sekä erityistä tukea tarvitsevan lapsen että muun ryhmän toiminnan ja henkilöstön kannalta pääosin positiivisena. Alue-elton työskentelyn kautta lapsiryhmiin tuli varhaisvuosien erityiskasvatuksen näkökulma, kun yhdessä keskustelen ja toteuttaen nivottiin erityistä tukea tarvitsevalle lapselle asetetut tavoitteet koko lapsiryhmän toimintaan. Alue-eltot olivat kasvatushenkilöstön arvion mukaan tärkeitä toimijoita keskusteluissa ja arkitapaamisissa erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien ja tukiverkoston kanssa. Samoin tiimikeskustelut sekä arkiset keskustelut hoito- ja kasvatushenkilökunnan kanssa yhteisessä työssä arvioitiin tärkeiksi sekä erityisen tuen toteutumisen että varhaisen toiminnan muokkaamisen ja keskustelujen aloittamisen kannalta. Yhdessä työtä ja havaintoja tehden ja ajatuksia työn ääressä vaihtaen varhaisen ja erityisen tuen rajamaasto selkeytyi. Saattaa olla, että myös tästä johtuen erityisen tuen tarpeessa olevien lasten lukumäärä alueella lähes puolittui vuodesta 1998 vuoteen 2006. Kun lapsen kasvatukseen, käyttäytymiseen ja kehitykseen sekä ryhmän toimintatapoihin liittyvää pohdintaan oli mahdollisuus toisen varhaiskasvatuksen ammattilaisen kanssa, niin ei jääty odottelemaan, vaan ryhmän toimintaa mietittiin uudelleen ja keskusteluja vanhempien kanssa käytiin varhaisemmassa vaiheessa. Näin pienestä pulmasta ei kasvanut erityistä ongelmaa. Tutkimuksen toteutin toimintatutkimuksena Helsingissä kahdella päivähoitoalueella, joissa oli tehty linjaukset pyrkimyksestä inklusiiviseen, lähipäiväkotiympäristössä toteutettavaan lapsen erityisen tuen tarpeisiin vastaamiseen. Inkluusioon suhtauduttiin alueilla kahtalaisesti, joten keskustelu kaikille yhteisestä päivähoidosta ja sovituista linjauksista oli jatkuvasti läsnä oleva haaste tutkijalle. Varsinkin tutkimuksen alussa vastakkainasettelu inkluusion puoltajiin ja vastustajiin oli olemassa, mutta keskustelujen ja kehittämistyön myötä se on muuttunut keskusteluksi erityisen tuen toteuttamisesta ja toimintamuodoista siellä missä lapsi on päivähoidossa. Oman haasteensa kehittämistyöhön ovat tuoneet sosiaaliviraston organisaatiomuutokset ja niiden myötä se, että lähipäiväkotiajatteluun perustuva tutkimus- ja kehittämistyö on toteutunut ainoastaan tutkimusalueilla. Samanaikaisesti tämän tutkimuksen kanssa Helsingin sosiaalivirastossa alkoi varhaisen puuttumisen ja myöhemmin varhaisen tuen työmuotojen kehittäminen myös päivähoidossa ja siksi varhaisen puuttumisen ja tuen käsitteet ovat olleet läsnä alue-elton työn muotoutumisessa. Toimintatutkijan ja kehittäjän roolit vaihtelivat tutkimuksen aikana. Tutkimuksen alussa korostui tutkijan rooli ekokulttuurisen lähestymistavan, inklusiivisen lähipäiväkotiajattelun sekä toimintaperustaiseen ohjaukseen liittyvän tutkimustiedon tuojana sekä keskustelun ja koulutusmahdollisuuksien järjestäjänä. Vähitellen toimintatapojen vakiintuessa osaksi päiväkotien toimintaa toimintatutkijan rooli on vähentynyt. Omaan ammattirooliini kiertävänä erityislastentarhanopettajana kuuluu edelleen osaamisverkostotyöskentelyn suunnittelu ja koulutuksellisen keskustelun organisointi ja monen tasoinen ylläpitäminen. Näin lähipäiväkotiajatteluun sisältyvä koko henkilöstön sitoutuminen ja varhaisvuosien erityiskasvatuksellinen osaaminen pysyy yllä ja kehittyy. Erityinen sisältyy tavalliseen eikä lapselle tarvitse luoda sivupolkuja päivähoidossa.