Tanssiurheilun harjoittelumuotojen ja kilpailunomaisen suorituksen kuormittavuus sekä tanssiurheilijoiden fyysisiä ominaisuuksia

Abstract

Palenius, Sari 2008. Tanssiurheilun harjoittelumuotojen ja kilpailunomaisen suorituksen kuormittavuus sekä tanssiurheilijoiden fyysisiä ominaisuuksia. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän Yliopisto. Pro Gradu- tutkielma. 84s. Tutkimus sisälsi tanssiurheilijoiden maajoukkueharjoittelun ja simuloidun kilpailutilanteen fysiologisen kuormituksen tutkimista ja lisäksi perustestejä tanssiurheilijoiden fyysisistä ominaisuuksista. Koehenkilöinä käytettiin osittain tanssiurheiluliiton valitsemia nuoria lupaavia tanssijoita eli tehotiimin neljää paria (n=8, 16-17v.) ja osittain satunnaisesti muita pareja Suomen maajoukkueesta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada urheilulajin fyysisiä vaatimuksia tunnetummaksi ja tuottaa uutta tietoa tulevaisuuden harjoitteluun, testaukseen ja tutkimukseen. Tutkittava aihealue on kansainvälisestikin uusi ja tutkimus tehtiin yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen ja Suomen Tanssiurheiluliiton kanssa. Tanssijoiden kertaluonteisesti mitattaviin fyysisiin ominaisuuksiin kuuluivat: maksimaalinen hapenottokyky, painoindeksi, rasvaprosentti, ponnistusvoima, tasapaino, isometriset keskivartalovoimat ja anaerobinen teho. Kilpailunomaisen suorituksen kuormittavuutta tutkittiin hengityskaasumittausten sekä syke- ja laktaattimittausten avulla tehotiimin pareilta vuonna 2004 ja toistaen kahdelta parilta vuonna 2005. Tutkimusmenetelminä harjoittelun tutkimisessa käytettiin satunnaistettuja syke- ja laktaattimittauksia maajoukkueen kesäleirin 2005 ajalta kaikista harjoittelumuodoista: yksityistunneista, ryhmätunneista ja vapaaharjoituksista. Tanssijoiden hapenottokyky oli keskimääräistä hieman parempaa, mutta anaerobinen teho ja ponnistusvoima olivat alle ikäluokan keskiarvon. Tanssijat olivat kehonkoostumukseltaan hoikkia ja heillä oli hyvät vartalonojentajat, mutta vartalonkoukistajien voima ja suhde edelliseen olivat huonot. Kilpailunomainen tanssisuoritus oli kuormitukseltaan nouseva ja keskiarvoisesti alueella 76-86 % maksimaalisesta hapenottokyvystä. Leiriharjoittelu painottui määrällisesti yksityis- ja ryhmätunteihin, joista ei fysiologista harjoitusvastetta kestävyyden parantamiseksi kertynyt, toisin kuten vapaaharjoituksissa. Johtopäätöksenä näyttää siltä, että kyseiset harjoittelumuodot eivät tällaisenaan suoritettuna ole kuormitukseltaan riittäviä lajin kilpailunomaisen suorituksen vaatimuksiin nähden. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää harjoittelun suunnitteluun sekä kokonaisvaltaista lajianalyysiä koostettaessa.