Heikki Rantatupa:

KALLIALAN KYLÄ VUODEN 1644 KARTASSA

Maakirjakartat

Kustaa Vaasan ajoista alkaen vuosina 1539/1540 oli tullut tavaksi merkitä talojen verotusperusteet erilliseen maakirjaan. Kylien ja talojen peltojen ja niittyjen kartoitustyöt aloitettiin kuitenkin vasta seuraavalla vuosisadalla. Vuonna 1628 perustettiin Ruotsin maanmittauslaitos ja aloitettiin maanmittareiden koulutus valtakunnan päämatemaatikon ja maanmittauksen johtajan Andreas Bureuksen johdolla. Ensimmäinen koulutettu maanmittari saapui Suomeen vuonna 1633, jota vuotta voidaan pitää myös Suomen maanmittauslaitoksen alkamisvuotena. Pian tämän jälkeen Suomeen saapui lisää eri maakuntiin nimitettyjä maanmittareita. Hämeen ja Turun ja Porin läänien maanmittarin valtakirjan sai vuonna 1644 Jonas Streng, joka kuului Tukholmassa koulutuksensa saaneen kuuden ensimmäisen maanmittarin joukkoon. Jonas Streng kartoitti pääasiassa Tyrvään, Karkun ja Huittisten pitäjiä, joista löytyy kymmeniä hänen laatimiaan karttoja.

Nämä ensimmäisen maanmittarisukupolven kartat ovat pääasiassa ns. maakirjakarttoja, toisin sanoen maakirjojen tiedot siirrettiin karttapohjalle. Kartat oli tarkoitettu ennen muuta verotuksen käyttöön, mutta niiden perusteella voitiin myös suunnitella uudisasutusta sopiville paikoille. Maakirjakartoissa on poikkeuksetta kaksi osaa: varsinainen karttaosa ja selitysosa, Notarum Explicatio. Kartat laadittiin samanlaisille paperiarkeille, joiden koko oli 46x58 cm. Arkit sidottiin yhteinäisiksi maakunnallisiksi karttakirjoiksi, joita nykyisin säilytetään Kansallisarkistossa. Karttoihin voi tutustua myös internetin välityksellä osoitteessa www.virtuaaliyliopisto.fi/vanhatkartat/maakirjakartat

Vuonna 1644 laadittu Kallialan kylän kartta edustaa erinomaisella tavalla tyypillistä länsisuomalaista ryhmäkylää. Kallialan kylässä oli Jonas Strengin kartan laatimisaikaan 16 taloa. Talot ja niiden omistajat olivat suomenkielisessä muodossa seuraavat:

1. Sigfred Tuomaanpoika

2. Sipi Tuomaanpoika

3. Topias Jaakonpoika

4. Jaakko Matinpoika

5. Olavi Pekanpoika

6. Heikki Mikonpoika

7. Tuomas Brusiuksenpoika

8. Heikki Matinpoika

9. Yrjö Juhanpoika

10. Nisius Yrjönpoika

11. Martti Vilpunpoika

12. Yrjö Erkinpoika

13. Tuomas Simonpoika

14. Matti Klemetinpoika

15. Jaakko Mikonpoika

16. Herra Josef

Mitä kartat kertovat Kallialasta

Kylän pellot olivat vuoroviljelyssä: peltoja alueella A viljeltiin toisena vuotena, alueella B olevia peltoja seuraavana vuonna. Aitaus erotti vuoroviljelyalueet toisistaan. Välivuosittain pellot olivat kesantona huilaamassa, kun lannoitusta ei juurikaan käytetty. Peltokuvioiden päällä olevat viivoitukset esittävät sarkajakoa, mikä oli yleinen viljelyjärjestelmä lähes kaikissa länsisuomalaisissa suuremmissa kylissä. Käytännössä se merkitsi sitä, että kullakin talolla oli kaikissa eri peltokuvioissa yksi tai useampi sarka veroluvun mukaan, ja näin yhdellä talolla saattoi olla kymmeniä eri viljelysarkoja hoidettavana. Kallialan talot maksoivat yhteensä 53 ½ äyriä veroa. Peltopinta-ala oli yhteensä 110 tynnyrinalaa (n. 55 ha), mistä tulee keskimäärin vajaa 3.5 hehtaaria taloa kohti. Itse asiassa peltoalat olivat varsin suuria, mikä osoittaa että elettiin rintamailla. Osittain kovalla maalla, suolla ja rannalla sijaitsevat kylän niityt tuottivat 103 aamia heinää; lisäksi oli olemassa kylän yhteisiä niittyjä, joiden tuotto oli 26 aamia. Aami oli neljäsosa kuormaa, nykymitoin noin 1.5 kuutiota.

Kylän varakkain talo oli veroluvun mukaan Martti Vilpunpojan omistama talo numero 11. Talon veroluku oli 6 äyriä, kun yleinen veroluku oli kolmen äyrin paikkeilla. Pappila oli tietenkin varallisuudeltaan omassa luokassaan. Maaomaisuuden lisäksi papille kuuluivat myös verokymmenykset pitäjän taloilta, ei siis ainoastaan Kallialan kylästä. Jo yksinomaan pappilan maaomaisuus teki kulloisestakin papista myös vaikutusvaltaisen mahtimiehen.

Erillään kylän pelloista sijaitsivat pappilan pellot ja niityt Rautaveden rannalla Vammaskosken yläpuolella. Pappilan peltoala oli yhteensä kunnioitettavat 27 tynnyrinalaa, siis neljäsosa koko kylän peltoalasta (n. 13.5 ha).

Pappilan omilta niityiltä korjattiin 24 aamia heinää ja lisäksi sillä oli osuus kylän yhteisiin niittymaihin 7 aamia edestä.

Vaikka elettiin rintamailla turvauduttiin kylässä vielä kaskenpolttoon. Tällaiset nautinnat sijaitsivat kylän ulkopuolella, mahdollisesti kaukanakin eränautintoina. Rakennuspuuta, lehdeksiä ja tarvepuuta saatiin kylän omasta metsästä, joka sijaitsi asutuksen lähipiirissä.

Lähellä pappilaa oli Vammaskoski, josta pyydettiin Siikasuoniityn nimestä päätellen mm. siikaa. Samassa koskessa sijaitsi mylly joen yli rakennetun sillan alapuolella. Selostuksen mukaan kylämylly sijaitsi kylästä 1/4 peninkulman päässä, joten paikka sopinee. Samaa myllyä käytti myös pappila.

Maanmittari on gradeerannut eli arvioinut myös peltojen laadun. Pappilan molemmat peltolohkot olivat savimaita (leer joordh). Kylän peltolohko A oli osittain savipohjaista mutta myös multamaata (mull joordh), B-lohko kokonaan multamaata. Sekä pappilan että kylän savimaat olivat ojitettu, samoin multamaat olivat harvakseen ojitettu. Kylän pellot ja osittain myös peltosarkojen ulkopuolella olevat niityt oli aidattu; karja laidunsi aitauksien ulkopuolella metsissä tai aidatulla niittyalueilla. Sekä kylän että pappilan peltolohkojen välissä (A ja B-lohkot) näkyy, miten karjakuja johti kyläyhteisöstä ja pappilasta metsään. Karjakujassa kulki myös tieura kylään ja pappilaan.

Kokonaisuutena Kalliala edustaa tyypillistä hämäläistä/satakuntalaista ryhmä- tai raittikylää, jossa talot sijaitsivat vieri vieressä tien molemmin puolin. Kylä sijaitsi lähellä kuulua Pyhän Olavin kirkkoa, ja käytännössä, ellei tultu vesiteitse, oli kirkossakävijän kuljettava kylän läpi. Kirkko sijaitsi saaressa. Saaren yhdisti kylään kirkkosilta, joka leveydeltään salli myös hevospelit. Kirkkoa ympäröi kiviaita.

Vastaavankokoisia ja tiiviitä kyliä löytyy aikakauden kartoista koko Suomi mukaan lukien vain muutama. Tiiviit ryhmäkylät, joissa talot sijaitsivat tiukasti kyläraitin tuntumassa, olivat tunnusomaisia länsisuomalaiselle asumiselle, kun taas Itä-Suomessa talot olivat enimmäkseen hajallaan kaukana toisistaan tai muuten selkeästi erillään omien peltojensa ja niittyjensä keskellä. Kallialan kyläkartta kuuluu maakirjakarttojen parhaimmistoon. Siinä runsas tietoaines on oivallisesti siirretty karttapohjalle. Kallialan kartta on myös taideteos.

HUOM:

(tässä jutussa liitteenä kaksi karttaa: ainakin kyläkartta on välttämätön, mutta jos tilaa on, niin miksipä ei sitten pappilan karttaakin. Juttua voi tarpeen tullen lyhentää).